Epäpolarisoituneet

Epäpolarisoituneet kuvaa valon tilaa, jossa polarisaation suuntaa ei voida määritellä pitkäaikaisesti. Tällainen valo ei ole suuntautunutta lineaarisen, ympäri- tai ellipsoidisen polarisaation suhteen, vaan sen polarisaatiokulmat ovat tilassa satunnaisesti vaihtuvia.

Polarisaatio tarkoittaa valon kenttien suunnan järjestäytyneisyyttä. Täysin epäpolarisoituneelle valolle ei ole pitkään kestävää suuntaa, ja lineaarisen tai kiertävän polarisaation esiintyminen on satunnaista. Polarisaation tilaa voidaan kuvata Stokes-parametreilla: I on kokonaisintensiteetti, Q ja U mittaavat lineaarista polarisaatiota ja V kiertävää (ympäröivää) polarisaatiota. Täysin epäpolarisoituneelle valolle Q=U=V=0, jolloin polarisaation aste P = sqrt(Q^2+U^2+V^2)/I on 0.

Synty ja esiintyminen: Epäpolarisoituneet valo syntyy yleensä monien lähteiden epäkoordinoidusta sekoituksesta, kuten lämpösäteilystä (terminen säteily) sekä valonlähteistä, joissa yksittäisten polarisaatiotilojen summa on tasapainossa. Todellisessa maailmassa valo on usein osittain epäpolarisoitunutta; tiettyjä prosesseja, kuten Rayleigh-säteily ja heijastus, voi muuttaa sen osittain polarisoiduksi.

Käyttö ja havainnot: Epäpolarisoituneen valon mittaaminen ja erottaminen polarisoidusta valosta on keskeistä optiikassa, fotoniikassa ja astro-fysikaalisissa havainnoissa. Polarisaatiolaitteet, kuten polaroidit ja polarisointisuodattimet, voivat muuntaa epäpolarisoitunutta valoa osittain tai täysin polarisoiduksi, mikä on hyödyllistä esimerkiksi kuvantamisessa, tutkimuksessa ja signaalin erottelussa.