Eliminaatioreaktiot

Eliminaatioreaktiot ovat orgaanisen kemian reaktioita, joissa lähtöaineesta poistuu sekä lähtevä ryhmä että protoni, ja muodostuu kaksois- tai kolmoissidos. Näillä reaktioilla syntyy yleisimmin alkeeneja tai alkyyneja. Tyypillisiä lähtöaineita ovat halogeeniyhdisteet, alkoholit ja dihalogeeniyhdisteet; poistettavia ryhmiä voivat olla esimerkiksi Cl-, Br-, I- sekä veden tai muun protinpoistoon johtavan ryhmän jättämiä ryhmiä.

Mechanismit. Eliminaatioreaktiot voidaan jakaa E1-, E2- ja E1cB-mekanismeihin. E1 on unimolekularinen eliminaatio: lähtöaines lähtee ensin muodostaen karbokationin, jonka jälkeen emäs poistaa protonin ja muodostuu alkeeni. E1:lle tyypillisiä ovat polaarit liuottimet ja tertiääriset lähtöaineet, ja karbokationin rearrangementit voivat vaikuttaa tuotteeseen. E2 on bimolekularinen, tapahtuu concerted-tilassa: anti-periplanaarinen asento lähtevän ryhmän ja protonin välillä on välttämätön, ja vahva emä suosii tämän mekanismin. E2:lla syntyy usein pääasiassa enemmän substituted-alkeneja, ja reaktio on stereospefisinen. E1cB-mekanismi (eliminointi karbanionin kautta) tapahtuu, kun protonin poistaminen muodostaa karbanionin ennen lähtevä ryhmä; tällöin lähtevä ryhmä voi lähteä vasta karbanionin muodostamisen jälkeen. Tämä mekanismi esiintyy usein, kun lähtöryhmä on huonosti lähtö-, ja hiilellä on kiinteä aktivoiva ympäristö, kuten ketonien adjacent-säteillä.

Stereokonfiguraatio ja regioes: Zaitsevin sääntö pätee yleisesti, ja enemmän substituted-alkene syntyy useimmiten. Bulkkiasemalla (bulky base) Hofmann-tuotto voi voittaa. E2-reagoissa anti-periplanaari asento määrää mahdollisen tuotteen.

Sovellukset: Alkoholien dehydraatio vahvalla hapolla tuottaa alkeeneja; dihalogeeniyhdisteiden eliminaatiot voivat johtaa alkyynyihin kahdella eliminoitumisvaiheella. Eliminointi on keskeinen keino alkenien valmistukseen sekä monimutkaisempien yhdisteiden synteesissä.