Eksitatorisuus

Eksitatorisuus tarkoittaa solun, kudoksen tai hermoverkoston kykyä reagoida ärsykkeeseen lisääntyneellä sähköisellä aktiivisuudella. Termiä käytetään erityisesti neurofysiologiassa kuvaamaan neuroneiden ja lihassolujen taipumusta depolarisoitua ja muodostaa toimintapotentiaaleja tai muuten aktivoitua ärsykkeen vaikutuksesta. Eksitatorisuus voidaan arvioida sekä yksittäisen solun että suurempien verkkojen näkökulmasta.

Eksitatorisuuden taustalla ovat ionkanavien ominaisuudet, solukalvon lepotila ja ympäristötekijät. Resting membrane potential, input resistance ja kynnysarvo määräävät sen, kuinka helposti solu saavuttaa depolarisaation, joka johtaa toimintapotentiaaliin. Eksitatoriset välittäjäaineet, kuten glutamaatti keskusherroissa tai asetyylihappo NMJ:n synapsissa, aiheuttavat eksitatorisia post-synaptisia potentiaaleja, jotka depolarisoivat solukalvon kohti kynnystä. Eksitatorisuuden muutos voi heijastua ionkanavien modulaatiosta, fosforylaatiosta ja neuromodulaatioista.

Kliininen ja tutkimuksellinen merkitys on laaja. Hypereksitatorisuus on yhdistetty epilepsian ja osan kroonisten kiputilojen patologiaan, kun taas hypoeksitatorisuus voi heikentää toimintakykyä ja motorisia toimintoja. Eksitatorisuutta voidaan säätää lääkkeillä, jotka vaikuttavat ionkanaviin tai neurotransmissioon, sekä erilaisilla neurostimulaatio- ja kiinnittymismenetelmillä. Mittauksessa käytetään elektrofysiologisia menetelmiä, kuten patch-clamp -tapahtumia ja depolarisaation mittauksia, sekä kynnysten ja sisäänvirtauksen määrityksiä.