Eipolaarisuus

Eipolaarisuus tarkoittaa tilaa, jossa molekyylin tai sidoksen sähköinen dipolimomentti on nolla. Tämä voi johtua siitä, että yksittäisten sidosten dipolit kumoutuvat molekyylin geometrian vuoksi, tai että elektronijakauma on muuten tasainen. Eipolaarisuus on erityisesti tärkeä käsite kemiallisessa sitoutumisessa, liukenemisuudessa ja faasien käyttäytymisessä.

Polaarisuus syntyy, kun atomien elektronegatiivisuuserot aiheuttavat sidoksista dipoleja, eikä näiden dipoleiden suuntaa tai molekyylin geometriaa kykene kumoutumaan. Esimerkkejä nonpolaarisista molekyyleistä ovat diatomiset homonukleaariset molekyylit kuten H2, N2, O2 ja F2 sekä monet symmetriset organika-molekyylit kuten metaani CH4, etaani C2H6 ja bentseeni C6H6. Myös hiilidioksidi CO2 on käytännössä nonpolaarinen, vaikka sen C=O-sidokset ovat polaarisia, sillä lineaarinen ja symmetrinen rakenne kumoutuu kokonaisdipolimomentin ollessa nolla.

Mittaaminen ja määritys tapahtuvat pääasiassa dipolimomentin muin (Debye) avulla. Mikroskooppisesti mitattu tai laskennallinen dipolimomentti kertoo, onko molekyyli polarisoitu ja miten molekyylin sisäiset jännitteet vaikuttavat vuorovaikutuksiin. Nonpolaarisuuden lisäksi voidaan tarkastella liukenemista: nonpolaariset liuottimet liukenevat yleensä toisiinsa hyvin, kun taas polaariset liuottimet suosivat toisiaan.

Merkitys luonnossa ja teollisuudessa liittyy suurelti liukenemisen, veden ja öljyn faasien jakautumisen sekä intermolekylien voimien eroja. Eipolaarisuus vaikuttaa myös kaasujen ja liuosten fysikaalisiin ominaisuuksiin, kuten kiehumispisteisiin ja somottuvuuteen.