EUsäädöksillä

EUsäädöksillä on yleinen tarkoite, jolla viitataan EU:n lainsäädäntöön ja siihen, miten EU:n oikeus vaikuttaa jäsenvaltioihin. Yllättävänä ja keskeisenä piirteenä on, että kyseessä eivät ole pelkät ohjeet vaan oikeudellisesti sitovia säädöksiä, jotka vaikuttavat suoraan sekä verotus- että hallintokäytäntöihin sekä kansalliseen lainsäädäntöön.

EU-säädökset jakautuvat erityisesti kahteen päätyyppiin: asetuksiin (regulations) ja direktiiveihin (directives). Asetukset ovat täysin sitovia kaikissa jäsenvaltioissa sellaisenaan, ilman soveltavia kansallisia muuntamisia. Tämä tarkoittaa, että niiden määräykset ovat voimassa suoraan ja ohjaavat kansallista lainsäädäntöä sellaisenaan. Direktiivit sen sijaan edellyttävät kansallista toimeenpanoa: jäsenvaltioiden on laatia tai muokata lainsäädäntöä, jotta direktiivin tavoite saavutetaan, mutta toteutustapa voi vaihdella maan mukaan.

Säädösten hyväksyminen tapahtuu EU:n lainsäätämisprosessissa, johon osallistuvat Euroopan parlamentti sekä EU:n neuvosto, ja ne voidaan julkaista Euroopan unionin oikeusjulkaisuviraston virallisessa lehdessä. EU-säädösten ensisijaisuus tarkoittaa, että ne syrjäyttävät ristiriita- ja kansallista tasoa olevan lainsäädännön silloin, kun kyse on EU-oikeuden soveltamisesta.

EUsäädöksillä on laaja vaikutusalaan: sisämarkkinoiden pelisääntöjen, kilpailuoikeuden, ympäristö- ja kuluttajansuojan sekä tietosuoja- ja turvallisuusasioiden kaltaisilla sektoreilla. Ne harmonisoivat käytäntöjä ja vähentävät jäsenvaltioiden eroja, mutta samalla ne voivat rajoittaa valtioiden itsenäisyyttä kansallisessa lainsäädäntötyössä.

Lyhyesti: EUsäädöksillä tarkoitetaan EU:n oikeudellisesti sitovia säädöksiä, joiden vaikutus on joko välittömästi voimaan tulevaa asenusmuotoa tai kansallista toimeenpanoa vaativaa direktiivitasoa. niiden tarkoituksena on luoda yhtenäisiä sääntöjä koko unionin alueelle.