Desinfiointikäytäntö

Desinfiointikäytäntö viittaa toimenpiteisiin ja menetelmiin, joita käytetään mikrobien, kuten bakteerien, virusten ja sienien, tappamiseen tai inaktivointiin pinnoilta, esineistä tai elävistä kudoksista. Tavoitteena on vähentää infektioiden leviämisen riskiä. Desinfiointi eroaa steriloinnista siten, että se ei välttämättä tuhoa kaikkia mikro-organismeja, mukaan lukien bakteerien itiöitä, mutta se vähentää patogeenisten mikrobien määrää turvalliselle tasolle.

Erilaisten desinfiointiaineiden käyttö on yleistä. Näitä ovat esimerkiksi alkoholit, klooriyhdisteet, kvaternaariset ammoniumyhdisteet ja vetyperoksidi. Aineen valinta riippuu desinfioitavasta pinnasta, mikro-organismien tyypistä ja käyttötarkoituksesta. Desinfiointiaineiden tehokkuutta voidaan arvioida standardoitujen testien avulla.

Desinfiointikäytäntöjä sovelletaan laajasti eri aloilla. Terveydenhuollossa se on kriittistä sairaalainfektioiden ehkäisyssä. Käsi-desinfektiota käytetään usein ennen ja jälkeen potilaskontaktin. Elintarviketeollisuudessa desinfiointi auttaa varmistamaan elintarviketurvallisuuden. Myös yleisissä tiloissa, kuten kouluissa ja toimistoissa, säännöllinen desinfiointi auttaa ylläpitämään hygieniatasoa.

Oikeaoppinen desinfiointi edellyttää, että desinfiointiaineelle annetaan riittävä vaikutusaika ja että kaikki desinfioitavat pinnat tulevat kunnolla käsitellyiksi. Myös oikea pitoisuus ja lämpötila voivat vaikuttaa desinfiointiaineen tehokkuuteen. Ympäristöön ja ihmisten terveyteen kohdistuvien haittavaikutusten minimoimiseksi on tärkeää noudattaa käyttöohjeita ja valita ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja aina kun mahdollista.