Dendriittisoluissa

Dendriittisoluissa viittaa immuunijärjestelmän ammattilaisina antigeenin esittelijöihin. Niiden päätehtävänä on kerätä ulkoisia antigeenejä kudoksista, käsitellä ne ja esittää ne T-soluilla MHC-molekyylien avulla, jolloin käynnistyy adaptiivinen immuunivaste. Dendriittiset solut ovat monimuotoisia; yleisimpiä alatyyppejä ovat konventionaliset dendriittiset solut (cDC) ja plasmasytoidiset dendriittiset solut (pDC). Ne voivat olla kudos-residenssi- tai migratorisia soluja ja niiden kehitys tapahtuu luuytimen kantasoluista.

Paikallisesti dendriittiset solut löytyvät kudoksista kuten ihosta, limakalvoilta ja imusolmukkeista. cDC-soluilla on yleensä ilmentyneet MHC II - ja CD11c -molekyylit, ja niillä on alaryhmiä kuten CD1c- ja CD141-tyypit. Plasmasytoidiset dendriittiset solut ovat usein CD123+ ja tunnettuja suuresta interferonituotannosta. Epidermin Langerhansin solut ovat erikoistuneita dendriittisiä soluja, joilla on Langerin (CD207) ilmentymä.

Toiminta: kudoksissa dendriittiset solut ottavat vastaan antigeenejä endosytoimalla, fagosytoimalla tai makropinoosilla. Ne käsittelevät antigeenejä ja esittävät ne MHC II -molekyyleihin CD4+ T-soluilla sekä cross-presentationin kautta MHC I -molekyyleihin CD8+ T-soluilla. Kypsäessään ne ilmentävät kustannusmolekyylejä kuten CD80 ja CD86 ja niillä on CCR7, joka ohjaa migraatiota imusolmukkeisiin.

Kliininen merkitys: dendriittisoluilla on keskeinen rooli immuunivasteen alullepanossa, rokotteiden tehostamisessa ja immunoterapiassa. Ne voivat sekä vahvistaa suotuisia vastauksia että osallistua toleranssin säätelyyn. Dendriittisiin soluihin kohdistuu laajasti tutkimus autoimmuunisairauksissa, infektion ehkäisyssä ja syövän immunoterapiassa.