Bysanttilaiset

Bysanttilaiset ovat Itä-Rooman valtakunnan asukkaita ja kulttuurin kantajia, joka hallitsi suurinta osaa Kaakkois-Eurooppaa sekä Anatoliaa ja Levanttia. Valtakunnan pääkaupunki oli Constantinopoli (nyk. Istanbul) ja sen valta ulottui laajasti mannermuotoisiin rajaviivoihin. Itä-Rooman valtakunta kesti noin vuodesta 330, jolloin Constantinopoli perustettiin, aina vuonna 1453, jolloin kaupunki kaapattiin ottomaanien toimesta.

Hallinto oli keisarillinen: keisari oli valtakunnan ylin hallitsija ja jumalallisen vallan ilmentymä. Byrokratia kehittyi monimutkaiseksi ja provinssit sekä armeija toimivat keisarin suoran valvonnan alla. Kielten osalta kreikka tuli viralliseksi kieleksi varhaista latinankieltä seuranneena aikana. 7.–9. vuosisadalla otettiin käyttöön teemajärjestelmä (teemat), joka yhdisti hallinnon ja sotilaallisen puolustuksen.

Uskonto oli pääasiassa Itä-Ortodoksinen kristinusko. Konstantinopolin patriarkka toimi hengellisenä johtajana ja keisari vaikutti kirkon asioihin. Kirkko ja valtio olivat tiiviisti sidoksissa toisiinsa, mikä muokkasi valtakunnan identiteettiä. Iconoclasm-kaudet (8.–9. vuosisadat) sekä Suuri skisma vuonna 1054 heijastivat jännitteitä idän ja lännen välillä.

Kulttuuri ja oikeus tekivät valtakunnasta merkittävän vaikuttajan. Bysanttilainen taide tunnetaan mosaiikeista ja ikonografiasta, ja Hagia Sophia oli aikansa symbolinen rakennus. Justianus I:n kokoama Corpus Juris Civilis muodosti perustan sekä itäiseen että myöhempään länsimaiseen lainsäädäntöön. Lainsäädäntö, koulutus ja hallinnon periaatteet leimasivat bysanttilaista kulttuuriperintöä.

Lopulta valtakunta kärsi toistuvista hyökkäyksistä ja sisäisistä kriiseistä. Neljännen ristiretken myötä valta siirtyi osittain latinalaiselle valtakunnalle vuodesta 1204, ja 1261 Palaiologosten dynastia palautti osan itsenäisyyttä. Lopullinen loppu koitti vuonna 1453 Ottomaanien valloituksen myötä. Bysanttilaisen perintö vaikuttaa sekä itäiseen kristilliseen perinteeseen että länsimaiseen kulttuuriin.