Autokriiniset

Autokriiniset signaalit ovat solujen viestintämuoto, jossa erittynyt signaalimolekyyli vaikuttaa samaan soluun tai sen lähialueella oleviin soluihin. Tämä tapahtuu, kun ligandi sitoutuu solun omiin reseptoreihin ja käynnistää sisäisen signaaliväylän. Autokriininen viestintä on usein nopea ja paikallinen, ja vaste voi rajoittua juuri kyseiseen soluun tai sen ympäristöön.

Mekanismi ja liganit muodostavat autokriinisen signaalin tyypillisesti kasvutekijöitä, sytokiineja sekä joitakin hormoneja. Signaali on usein paikallinen ja nopeasti vaihtuva, mikä mahdollistaa tarkkarajaisen ja itsestään vahvistuvan vasteen. Tämä viestintämuoto on keskeinen kudosten kehityksessä ja säätelyssä sekä immuunijärjestelmän toiminnassa.

Esimerkkejä autokriinisestä signaloitumisesta ovat immunologiassa T-solujen erittämä IL-2, joka voi kiihdyttää oman solunsa proliferaatiota autokriinisesti, sekä joissakin kasvainten soluissa EGF- tai TGF-β-signaalit, jotka voivat toimia autokriinisesti tukien solujen jakautumista.

Autokriininen signaloituminen säätelee kehitystä, kudosten homeostaasia sekä immuunivastetta. Se voi kuitenkin edistää patologisia tiloja, kuten syövän kasvua tai fibroottisia muutoksia, kun kiertokierto on voimistunut tai vääristynyt.

Verrattuna parakriiniseen signaloitumiseen autokriininen viestintä vaikuttaa pääasiassa kyseessä olevaan soluun tai sen lähisoluisiin. Endokriininen signaloituminen puolestaan kulkee verenkierron välityksellä kauemmas. Autokriiniset mekanismit voivat muodostaa itsesäätöisiä kiertoja kudoksissa.