Aurinkomyrskyt

Aurinkomyrskyt ovat tilapäisiä tiloja, joissa auringon aktiivisuus vaikuttaa maapallon magnetosfäärin ja ionosfäärin olosuhteisiin. Ne syntyvät pääasiassa koronamassapurkausten (koronamassapurkaukset, CME:t) ja nopeiden avaruusentsyymien purkauksista, jotka lähtevät Auringosta ja kulkeutuvat kohti maapalloa. Matkan aikana aurinkotuulen nopeus ja magneettikenttien suunta voivat muuttua, mikä aiheuttaa geomagneettisen myrskyn.

Kun CME tai nopea aurinkotuuli kohtaa maan magnetosfäärin, magneettikenttiä pakotetaan ja virtoja syntyy ulkoavaruuden ja ilmakehän rajapinnassa. Tämä johtaa magnetosfäärin herätykseen, ionosfäärin tiheyden ja suihkuvirtojen muutoksiin sekä näkyviin valoilmiöihin, kuten revontuliin. Myrskyn voimakkuus riippuu CME:n nopeudesta, magneettikentän käännöksestä sekä sen havaitusta geometristä, ja sen seurauksia mitataan kuten Kp- ja Dst-indekseillä.

Aurinkomyrskyt vaikuttavat monin tavoin teknologiaan ja ihmistoimintaan: satelliittien toiminta ja elinkaari voivat heikentyä, lyhytaikaiset radiojuhdat sekä GPS- ja navigointivirheet voivat lisääntyä, ja voimakkaat maajohtimia voivat johtaa sähkönjakeluverkkoihin. Pitkissä ja voimakkaissa myrskyissä voi esiintyä ylimääräistä ilmakehän ilmanvastusta ja droneja sekä lentoliikenteen reitteihin kohdistuvia vaikutuksia. Ennusteet ja seuranta perustuvat globaalien havaintoasemien sekä avaruussääharjoitusten tuloksiin, ja niitä seurataan muun muassa Kp- ja Dst-indekseillä sekä maailmanköntäisiin tilannekatsauksiin.

Historian kuuluisia tapauksia ovat Carringtonin tapahtuma vuonna 1859 ja Quebecin sähkökatko vuonna 1989, jotka korostavat aurinkomyrskyjen potentiaalia vaikuttaa niin infrastruktuuriin kuin arkipäivän elämään. Tutkimus jatkuu, ja ennustettavuuden parantaminen on tärkeää sekä teollisuudelle että avaruuslennoille.