Artikulaatiohäiriöistä

Artikulaatiohäiriö on puheen tuottamisen vaikeus, joka ilmenee poikkeavana tapaa tuottaa äänteitä, sanoja tai lauseita. Se ei johdu kuulon tai äänielinten rakenteellisista poikkeavuuksista, vaan puheen motoriikan tai havainnoinnin ongelmista. Artikulaatiohäiriöt voivat ilmetä monin eri tavoin, kuten äänteiden korvaamisena (esim. "t" sanan "s" tilalla), äänteiden poisjättämisenä tai äänteiden vääristyneenä tuottamisena. Vaikeus voi koskea yksittäisiä äänteitä, äänneyhdistelmiä tai koko puheen selkeyttä.

Syitä artikulaatiohäiriöihin voi olla useita. Ne voivat liittyä hermoston kehitykseen, esimerkiksi jos puheen tuottamiseen liittyvät hermoradat eivät kehity normaalisti. Myös kielellinen kehitys voi vaikuttaa; lapsi voi oppia tuottamaan äänteitä väärin ja pitää sitä normaalina. Harvinaisempia syitä ovat esimerkiksi kasvojen alueen motoriikan ongelmat tai tietyt neurologiset tilat. Artikulaatiohäiriöitä esiintyy sekä lapsilla että aikuisilla, mutta ne ovat yleisempiä lapsilla, joiden puheenkehitys on vielä kesken.

Diagnoosi perustuu puheen arviointiin, jossa tutkitaan puheen tuottamista eri tilanteissa ja äänteiden selkeyttä. Arvioinnin tekee usein puheterapeutti. Hoito keskittyy puheterapiaan, jossa harjoitellaan oikeiden äänteiden tuottamista, puheen rytmiä ja selkeyttä. Tavoitteena on parantaa puheen ymmärrettävyyttä ja vähentää sosiaalisia haittoja, joita puhevaikeudet voivat aiheuttaa.