Argumentaatiomallin

Argumentaatiomallin käsite viittaa rakenteisiin ja menettelyihin, joiden avulla väitteet muodostetaan, perustellaan ja arvioidaan. Tavoitteena on tehdä argumentaatioprosessi läpinäkyväksi, jotta väitteiden vahvuus ja heikkoudet voidaan lähteä kriittisesti tarkastelemaan.

Yleisesti malli jäsentää argumentin osatekijöihin kuten väite ( claim ), siihen perustuvat todisteet tai näytöt ( data ), perustelun rakenne tai sidos ( warrant / backing ), sekä mahdolliset rajaukset tai luokittelu ( qualifier ) sekä vastaväitteet ja niiden esittäminen ( rebuttal ). Eri malleissa painotukset vaihtelevat: Toulminin malli korostaa välttämättömiä osia ja niiden pätevyyksiä, kun taas pragmaattiset ja dialektiset mallit painottavat keskustelun tarkoitusta, etäisyyksiä todistukseen ja sosiaalista vuorovaikutusta.

Sovelluskentät ovat laajoja. Koulutuksessa argumentaatiomallia käytetään kriittisen ajattelun opettamiseen, oikeudellisissa ja julkisissa keskusteluissa sekä liiketoiminnan päätöksenteon tukemiseen. Tekoälyssä ja tieto- ja viestintätekniikassa mallia seurataan abstraktien argumentaatiokehyksien kautta, joissa argumentit ovat yksiköitä ja niiden välillä voi esiintyä hyökkäyksiä tai tukia.

Abstraktit argumentaatiokehykset (esim. Dungin AF) mallintavat, miten erilliset argumentit voivat olla ristiriidassa keskenään ja miten erilaiset semantiikat (kuten vakiintuneet tai vakaat ratkaisut) johdetaan. Tämä mahdollistaa automaattisen päättelyn, päätöksenteon ja neuvottelut sekä järjestelmien selitettävyyden.

Rajoitteita ovat muun muassa kontekstisidonnaisuus, arvojen ja normeihin perustuvan arvioinnin subjektiivisuus sekä laskennallinen monimutkaisuus suurissa kokonaisuuksissa. Argumentaatiomallit kehittyvät jatkuvasti, kun vuoropuhelu ja datan määrä kasvavat.