Antibioottitestauksessa

Antibioottitestauksessa tarkoitetaan bakteerien herkkyyden määrittämistä erilaisille antibiooteille. Testin tavoitteena on ohjata potilaan hoitoa sekä monitoroida bakteerien resistenssien kehitystä. Laboratoriossa testataan yleensä kliinisistä näytteistä eristettyjä bakteerikantoja tai mahdollisesti suoraan positiivisista verenkiertoon kohdistuvista näytteistä.

Yleisimmät menetelmät ovat disk-diffusion menetelmä (Kirby-Bauer), broth microdilution sekä E-test eli gradientti-levymittaus. Lisäksi käytetään automatisoituja järjestelmiä, kuten VITEK tai Microscan, jotka antavat sekä mikrobiologisen identiteetin että herkkyysprofiilin. Testit perustuvat standardoituihin olosuhteisiin ja tulkintaan, jonka muodostavat kansainväliset ohjeistot kuten CLSI ja EUCAST.

Menetelmien perusprosessi: eristetty bakteeri kasvatetaan standardoidulla inoculumilla, tyypillisesti noin 0,5 McFarlandin tiheydellä. Disk-diffusion- tai mikrotilavuusmenetelmän paikkana käytetään yleensä Mueller-Hinton -solumuovi- tai agarialustaa. Inkubaatio tapahtuu noin 16–20 tuntia 35–37 °C lämpötilassa. Mittaukset ja tulkinnat perustuvat ennalta kirjattuihin breakpoint-arvoihin, joiden mukaan tulos luokitellaan herkäksi (S), välitilaksi (I) tai vastustuskykyiseksi (R).

Tulokset antavat joko MIC-arvon tai tilavuusjakson kokoelman (tai molemmat) ja ne auttavat valitsemaan tehokkaan ja turvallisen hoidon sekä tukevat antibioottien käytön ohjausta. Testauksessa kiinnitetään huomiota myös laadunvarmistukseen: kontrollikannat, toistettavuus ja standardien noudattaminen. Rajoitteina ovat in vitro - tulosten sometimes epätarkkuudet, jotka voivat johtua infektion sijainnista, inoculum-efektistä tai heteroresistenssistä. Antibioottitestauksella on keskeinen rooli sekä yksilöllisessä potilashoidossa että seurannassa laajemmassa resistenssienvalvonnassa.