Anglosaksisissa

Anglosaksisessa historiankirjoituksessa viitataan Englannin varhaiskeskiaikaan, jolloin anglit, saksalaiset ja jutit asettuivat Britannian saarelle noin vuonna 400. Tämän seurauksena syntyi useita kuningaskuntia sekä merkittäviä kieli- ja kulttuurimuutoksia. Muinaisenglannin kieli kehittyi näiden ryhmien vuorovaikutuksessa, ja alueelta muodostui pitkäkestoisia yhteiskuntia ennen lopullista yhdistymistä.

Suurimmat kuningaskunnat olivat Wessex, Mercia, Northumbria ja East Anglia. 800–900-luvuilla kuninkaallinen valta vahvistui, ja Alfredin hallinnon sekä puolustuksen uudistusten kautta Englanti eteni kohti keskitetympää rakennetta sekä vastusti viikingeiltä ja Danelawin vaikutusta.

Kieli ja kulttuuri: Muinaisenglanti syntyi näiden ryhmien kielellisestä vuorovaikutuksesta; kirjallisuus kehittyi, ja Beowulf on sen kuuluisin edustaja. Kristinusko levisi 600–700-luvuilla Augustine of Canterburyn johdolla, ja kirkko sekä luostarit sekä latina opetus muokkasivat sekä uskontoa että kulttuuria.

Yhteiskunta ja lainsäädäntö: Hallinto perustui kuninkaaseen, neuvostoon (Witan) sekä alueellisiin hallintoelimiin. Maatalous ja kaupunkikehitys määrittivät taloutta, ja paikalliset perinteet sekä lainkoodit kehitettiin ajan mittaan.

Anglosaksisen ajan päätepiste oli Normannien valtakunnan synty vuonna 1066. Vaikutukset kuitenkin jäivät: kieli, oikeus ja hallinto saivat uusia muotoja, ja anglosaksisen perinnön juuret näkyvät edelleen nykyisessä englannin kielessä ja brittien kulttuuriperinteissä.