Aikamuotojen

Aikamuotojen käsite viittaa verbien muotoihin, joilla ilmaistaan tapahtuman ajankohta suhteessa puhehetkeen. Suomen kielessä aikamuotoja tarkastellaan pääosin neljän perusmuodon kautta: preesens, imperfekti, perfekti ja pluskvamperfekti. Näillä muodoilla ilmaistaan sekä ajankohta että, osin, tapahtuman näkökulma suhteessa kääntöön nykyhetkestä.

Preesens kuvaa nykyhetkeä tai lähitulevaisuutta. Esimerkki: minä syön. Preesens voi myös viestiä suunnitellusta tai ohjelmoidusta tulevasta, esimerkiksi "minä menen huomenna".

Imperfekti ilmaisee mennyttä aikaa: minä söin. Se kertoo tapahtuman, joka on jo tapahtunut.

Perfekti muodostetaan apuverbin kanssa: minä olen syönyt. Perfekti viestii, että teko on toteutunut ja sillä saattaa olla relevanceä nykyhetkeen.

Pluskvamperfekti ilmaisee menneyyttä suhteessa toiseen, aiempaan menneeseen: minä olin syönyt. Se kertoo, että teko oli jo valmis ennen jotain toista mennyttä tilannetta.

Futuuriin suuntautuvat ajat voidaan ilmaista ilman erillistä futuurimuotoa: esimerkiksi "minä syön huomenna" tai periphrastisesti "minä tulen syömään" tai "minä aion syödä." Suomen kielessä ei ole vakiintunutta yksittäistä futuurimuotoa samalla tavoin kuin preesensistä, imperfektista ja perfekti- sekä pluskvamperfektimuodoista.

Aikamuotojen lisäksi suomessa on moodien vaikutus aikäsitykseen, mutta aikamuodoilla tarkoitetaan ensisijaisesti näitä neljää perusmuotoa. Tämän lyhyen kuvauksen tarkoituksena on tarjota yleiskuva aikamuotojen käytöstä ja niiden perusmerkityksistä suomen kielessä.