Aikakäsitys

Aikakäsitys tarkoittaa sitä, miten yksilö tai yhteisö ymmärtää, jäsentää ja kokee aikaa. Se kattaa käsityksen menneisyydestä, nykyhetkestä ja tulevaisuudesta sekä ajallisen keston, syy-seuraussuhteet ja tapahtumien järjestyksen. Aikakäsitys muodostuu sekä tiedollisista että kokemuksellisista tekijöistä, ja se muuttuu historiallisesti sekä kulttuurisesti.

Filosofisessa keskustelussa ajan luonnetta pohditaan usein suhteessa todellisuuteen ja havaintoon. Keskeisiä teemoja ovat A-sarjan (menneisyys–nykyhetki–tulevaisuus) ja B-sarjan (esimerkiksi tapahtumien järjestys, ei erillistä nykyhetkelle korostusta) mallit. Lisäksi esiintyy presentismi (nykyhetkellä on todellista vastaavuutta) vastaan eternalismi (kaikki aikajaksoja pidetään yhtä todellisina). Näiden lisäksi keskustellaan kasvavan ajan, tulevan vaikutuksen ja ajan ontologisen aseman kaltaisista käsitteistä.

Kulttuurisesti aikakäsitykset vaihtelevat. Joissakin kulttuureissa aika nähdään syklisenä, kiertävänä ja vuodenaikojen sekä luonnon rytmien kautta. Toisissa yhteiskunnissa vallitsee lineaarinen ja tulevaisuuteen suuntautunut ajattelu, jossa menneisyys ja tulevaisuus ovat tarkasti mitattavissa kalentereiden, kellon ja työnjaon kautta. Aikakäsityksen muutos on ollut keskeinen osa modernisaatiota, jossa ajan mittaaminen ja aikatauluttaminen ovat muuttaneet työntekoa ja arkea.

Kieli ja kognitio vaikuttavat siihen, miten ihmiset hahmottavat aikaa. Aikasanat, aikamuodot ja tapahtumien järjestyksen ilmaisut heijastavat sekä kulttuurisia että kognitiivisia rakenteita. Aikakäsitys on siten dynaaminen käsite, joka heijastaa sekä maailmankuvaa että yksilön ja yhteisön käytäntöjä.