ASCIImerkistä

ASCII-merkistöä tarkoittaa American Standard Code for Information Interchange, eli 7-bittistä merkistöä, jossa on 128 merkkiä. Merkistö jakautuu ohjaus-merkkeihin (0–31 sekä 127) ja tulostettaviin merkkeihin (32–126). Ohjausmerkkejä käytetään muun muassa merkkijonojen erottamiseen sekä laitteiden ohjaamiseen, esimerkkeinä NUL, CR (carriage return) ja LF (line feed). Tulostettavat merkit muodostavat perusnäkyvän ASCII-merkistön, kuten yllämainitut aakkoset, numerot sekä välimerkit.

Rakenne ja arvot ovat vakioita ja riippumattomia sekä laitteesta että ohjelmointikielestä. Esimerkiksi merkki 'A' on ASCII-koodissa 65 (0x41) ja välilyönti 32 (0x20). Koska 7-bittinen merkistö sisältää 128 arvoa, ASCII on alustan monille muille merkistöille ja tiedostomuodoille, joissa on tiukat yhteensopivuusvaatimukset.

Historia ja kehitys: ASCII kehitettiin 1960-luvulla ja standardoitiin käyttöönotetulla tavalla 1963–1968. Se on ollut keskeinen osa tietoliikennettä, ohjelmistoja ja tietokoneiden perusmerkistöjä, ja se toimii monien nykyisten koodauksien perusta.

Rajoitteet ja laajennukset: ASCII ei kata suomalaisia diakriittisiä kirjaimia kuten ä, ö tai å. Tämän vuoksi on kehitetty 8-bittisiä laajennettuja ASCII-versioita (esimerkiksi ISO/IEC 8859-1 tai Windows-1252) sekä kokonaan muita merkistöjä, kuten Unicode. Unicode käyttää ASCIIa yhteensopivana alamerkkijoukkoina sekä laajempia merkejä.

Nykytilanne: ASCII on edelleen tärkeä osa Unicode- ja UTF-8 -koodauksia, joissa ASCII-merkkejä säilytetään identtisesti. Monet tiedostot, protokollat ja ohjelmointikoodit sekä verkko- ja viestintästandardeissa käyttävät ASCII-merkkejä osana laajempaa merkkijärjestelmää.