äänikorkeutta

Äänikorkeus, usein kutsuttu myös sävelkorkeudeksi, on äänen ominaisuus, joka määrittää, kuinka korkealta tai matalalta ääni kuulostaa. Se on yksi äänen perustavanlaatuisista aistillisista ominaisuuksista yhdessä voimakkuuden, soinnin ja keston kanssa. Äänikorkeus liittyy suoraan äänen taajuuteen, joka mitataan hertseinä (Hz). Korkeampi taajuus tarkoittaa korkeampaa äänikorkeutta ja matalampi taajuus matalampaa äänikorkeutta.

Ihmisen kuuloalue ulottuu yleensä noin 20 Hz:stä 20 000 Hz:iin. Tämä vaihtelee yksilöllisesti ja iän myötä. Musiikissa äänikorkeutta käytetään sävelten muodostamiseen. Esimerkiksi A4-sävelen standardi taajuus on 440 Hz. Musiikillisilla intervalleilla, kuten oktaaveilla, on määritellyt taajuussuhteet.

Äänikorkeuden havaitseminen on monimutkainen prosessi, johon osallistuu korvan rakenne, erityisesti simpukka, ja aivojen tulkinta. Äänikorkeuteen voivat vaikuttaa myös äänen voimakkuus ja sointi, vaikka taajuus onkin ensisijainen tekijä. Äänikorkeutta käytetään monissa yhteyksissä, kuten puheen tunnistamisessa, musiikin luomisessa ja äänisuunnittelussa. Äänikorkeuden muutokset ovat tärkeitä myös emotionaalisen sisällön välittämisessä puheessa.