Ääninlaadun

Ääninlaatu, tai ääninlaatuun liittyvä kokemus, kuvaa äänen koettua laatua. Se yhdistää tekniset ominaisuudet ja kuulijan subjektiivisen kokemuksen; sama äänilähde voidaan kokea eri tavoin riippuen laitteesta, ympäristöstä ja kuulijan kuuloaistien tilasta. Tässä artikkelissa tarkastellaan ääninlaadun keskeisiä osa-alueita ja mittaamista.

Keskeiset osa-alueet ovat taajuusvaste, dynamiikka, tilavaikutelma sekä kohina ja särö. Taajuusvaste kuvaa, miten eri taajuudet toistuvat suhteessa toisiinsa. Dynamiikka mittaa äänenvoimakkuuden vaihtelua, kun taas kohina ja särö vaikuttavat puhtaan toiston selkeyteen ja luotettavuuteen. Tilallinen vaikutus ja äänikuvan tarkkuus voivat myös olla olennaisia.

Ääninlaadun arvioinnissa käytetään sekä objektiivisia mittareita että kuuntelukokeita. Objektiivisia mittareita ovat taajuusvasteen arvot, kokonaisharmoninen särö (THD), SNR ja dynaaminen alue. Subjektiivinen arviointi koostuu kuuntelutesteistä, joissa arvioidaan esimerkiksi selkeyttä, miellyttävyyttä ja tilavaikutelmaa.

Sovelluksia ovat kuluttajatason laitteet kuten kuulokkeet, kaiuttimet ja televisiot sekä ammattiympäristöt kuten studio- ja elokuvatuotanto sekä radioviestintä. Ääninlaatu paranee usein oikeanlaisten komponenttien valinnalla, huoneakustiikalla ja huolellisella tiedon lisäyksellä, kuten laadukkaalla masteroinnilla ja oikealla dynaamisen vaihteluvälin hallinnalla.

Standardoinnin osalta noudatetaan kansainvälisiä suosituksia kuten ITU-R:n äänen voimakkuuden mittausta koskevia ohjeita sekä AES- ja ISO-standardeja, jotka ohjaavat sekä teknisiä spesifikaatioita että kuuntelukokemuksen vertailtavuutta. Suomessakin ääninlaadun kehittämisessä seurataan näitä periaatteita.