ylläpitöannostuksella

Ylläpitöannostuksella tarkoitetaan lääkehoidon annostelua, jossa potilaan plasmakonsentraation halutaan pysyvän tasaisena pienen, säännöllisesti annetun ylläpitöannoksen avulla. Ylläpitöannostukseen pyritään sen jälkeen, kun potilaalle on annettu mahdollisesti suurempi latausannos tai kun hoitoa jatketaan pitkäaikaisesti, jotta hoitovaikutus säilyy eikä pitoisuus laske hoitojakson aikana.

Tärkein perusperiaate on, että ylläpitöannostus korvaa sen lääkkeestä kuluvan ajan aikana eliminoituneen määrän. Näin saavutetaan tai ylläpidetään kiinteä, haluttu keskivastepitoisuus (steady-state, Css). Käytännössä ylläpitöannostus määritellään ottamalla huomioon haluttu Css, lääkkeen kokonaispuhdinta (clearance, CL), annosteluväli (τ) ja biologinen hyötyosuus (F, jos annostelu ei ole suoraa laskua laskimonsisäisesti).

Ylläpitöannostuksen määrä voidaan epäsuorasti kuvata kaavalla D_maint = Css × CL × τ / F. Jakamalla ylläpitöannostuksen määrä annosteluvälin aikana, saadaan ylläpitöannoksen suuruus. Intravenoosissa annostelu, jossa F = 1, yksinkertaistuu D_maint = Css × CL × τ. Käytännössä annostusta säädetään siten, että tavoiteltu Css saavutetaan ja pysyy, ottaen huomioon potilaan yksilölliset tekijät.

Käytäntöön vaikuttavat potilaan munuais- tai maksafunktion muutokset, ikä, sairaudet, yhteisvaikutukset sekä mahdolliset hospitalisointia tai erityishoitoa edellyttävät tilanteet. Hoitoa seurataan usein terapeuttisilla verivalikoilla (esim. trough-tasoja) tai kliinisellä vasteellä, jotta sekä subtherapeuttinen että toksinen pitoisuus voidaan välttää.

Ylläpitöannostuksen ero latausannostukseen onkin nimenomaan se, että ylläpitöannostuksella pyritään ylläpitämään tasainen pitoisuus pitkällä aikavälillä, kun taas latausnopeudella pyritään nopeaan tavoitepitoisuuteen.