vokaalistossa

Vokaalistossa tarkoittaa kielen vokaalien kokonaisuutta—niitä äänteitä, jotka muodostavat kielen vokaaliytimeen kuuluvan järjestelmän. Se kuvaa sekä vokaalien määrän että niiden laadulliset ominaisuudet ja järjestäytymisen kielessä. Vokaalistoa voidaan tarkastella sekä fonologisesti (mitkä vokaalit ovat erillisiä äänteinä) että fonetisesti (mitkä ehtolliset yksittäiset äänteet esiintyvät puheessa).

Vokaalistossa on yleensä useita ominaisuuksia, joiden perusteella vokaalit luokitellaan. Tärkeimpiä ovat korkeus (matala–keskilähellä–korkea), etuosuus (etuvokaali–takavokaali) sekä pyöreys. Monissa kielissä vokaalisto sisältää myös pitkän ja lyhyen vokaalin eron, ja joissakin kielissä vokaaleja voi esiintyä diphtongeina tai monofoneina. Vokaalistot voivat siten koostua täysin tai osittain samanlaisista vokaaleista, ja niiden määrä ja jakaantuminen vaihtelee kielestä riippuen.

Vokaaliston tutkimus kuuluu fonologian keskeisiin alueisiin. Se liittyy myös historialliseen ja yhteisölliseen vaihteluun, kuten vokaaliharmoniaan, jossa vokaalit sopeutuvat toisiinsa sanan sisällä tai taivutuksessa. Vokaalistojen muutokset selittävät usein kielen äänteellistä kehitystä sekä lainasanojen vokaaleja koskevia sopeutumia.

Esimerkkejä: Suomen vokaalistossa on kahdeksan perusvokaalia (a, e, i, o, u, y, ä, ö), ja niillä on lyhyitä ja pitkiä muotoja. Turkin vokaalistossa on kahdeksan vokaalia (a, e, ı, i, o, ö, u, ü) ja ne osallistuvat vokaaliharmoniaan, mikä vaikuttaa sanojen taivutukseen ja muodostamiseen. Vokaalistot ovat keskeisiä kielen äännetyn järjestelmän ja sen muutosten ymmärtämisessä.