viivakoodista

Viivakoodi on koneellisesti luettava symboli, joka koostuu mustista viivoista ja valkoisista tiloista. Sen tarkoituksena on esittää data nopeasti ja ilman kirjoitettua tekstiä, jotta tiedot voidaan lukea esimerkiksi kassalla, varastossa tai pakkauksessa. Viivakoodit ovat yleisiä kaupallisessa toiminnassa, logistiikassa ja tuotetiedon hallinnassa.

Perinteisesti viivakoodit ovat lineaarisia (1D) ja ne tallentavat dataa viivojen ja tilojen muodostamana binäärisenä signaalina. Suosittuja symbologioita ovat UPC-A, UPC-E, EAN-13 ja EAN-8 sekä Code 39 ja Code 128. UPC-A (12 numeroa) ja EAN-13 (13 numeroa) ovat GS1-standardeja, joita käytetään laajasti kansainvälisesti. Code 39 ja Code 128 ovat joustavampia alfanumerisina vaihtoehtoja. Useimmissa 1D-kodeissa on tarkastusnumero, jonka avulla virheet voidaan havaita.

Viivakoodit luetaan laserskannerilla tai kameraskannerilla; lukija mittaa heijastuneen valon ja muuntaa signaalin merkiksi tekstiin. Data on yleensä rajallinen pituudeltaan, ja tallennuskapasiteetti kasvaa pidemmillä koodeilla. Luettavuuteen vaikuttavat painatuslaatu, kontrasti ja koodin kulma.

Käyttökohteita ovat muun muassa pakkaukset, tuotetiedot etiketeissä, kassaprosessit ja varastonhallinta. Viivakoodien etuja ovat nopea lukeminen, vähäinen inhimillinen virhe sekä helppo integraatio olemassa oleviin järjestelmiin. Rajoitteita ovat vaurioituminen, likaantuminen ja rajoitettu datamäärä; näiden vuoksi 2D-koodit, kuten QR- ja DataMatrix-koodit, täydentävät viivakoodeja joissakin sovelluksissa.