viittaamisesta

Viittaamisesta tarkoitetaan kielen ja kirjoitetun tekstin toimintaa, jossa osoitetaan yhteys johonkin toiseen ilmiöön, tekstiin tai lähteeseen. Viittaukset voivat olla anafoorisia, jolloin viitataan tekstissä aiemmin mainittuun asiaan, tai viittaavia ulkopuolisiin lähteisiin ja käsitteisiin. Viittaaminen on keskeinen osa kommunikaatiota, koska sen avulla viestinnän yhteydet ja tausta voidaan hahmottaa.

Kirjallisessa työssä viittaaminen merkitsee lähteiden käyttämistä sitaatiossa tai parafrastoinnissa niin, että lukija voi tarkistaa alkuperäisen tiedon. Yleisesti viitteet sijoitetaan tekstin sisään (in-text citations) tai loppu- tai jalkiviitteisiin ja ne täydentävät lähdeluetteloa. Eri viittaustyyleillä (kuten APA, MLA, Chicago) on omat säännöt tekijän nimen, julkaisuvuoden ja sivunumeroiden merkkaukselle. Suomessa käytetään yleisesti termiä lähdeviite tai viite.

Paraphrase- ja lainauskäytännöt eroavat toisistaan: lainaus tarkoittaa suoraa, tarkkaa tekstiä, jonka yhteydessä annetaan lähde; paraphrase eli kirjoittajan tekstin uudelleenilmaiseminen omilla sanoin tarkoittaa sisällön kertomista uudelleen, jolloin lähdeviite säilyy ilman suoraa lainausmerkkiä. Viittaamisen tarkoituksena on edistää tekstin uskottavuutta, tarjota taustatukea sekä mahdollistaa lähteiden tarkistaminen ja plagioinnin välttäminen. Viitteiden tulee olla tarkkoja ja johdonmukaisia.

Lisäesimerkkejä viitteiden käyttötavoista ovat sisäiset viitteet kohti muita lukuja tai kohtia (esim. ks. luvut 4–5) sekä viitteet taulukoihin tai kuviin. Viittaaminen ylläpitää tekstin rakennetta ja mahdollistaa näkyvyyden sen lähteille.