vesikerroksissa

Vesikerroksissa on suomenkielinen termi, jota käytetään limnologiassa ja merentutkimuksessa kuvaamaan veden kolonnin erillisiä kerroksia sekä niissä tapahtuvia ilmiöitä ja mittauksia. Kerrokset muodostuvat pääasiassa veden tiheyden erosta, jonka aiheuttavat lämpötilan, suolaisuuden ja muiden fysikaalisten tekijöiden vaihtelut. Yleisimpiin vesikerroksiin liittyviä käsitteitä kuuluvat pintakerros (epilimnion), termokliinikerros (metalimnion) ja pohjakerros (hypolimnion) sekä vastaavat ilmiöt merissä ja järvissä.

Vesikerroksissa esiintyvä kerrostuneisuus vaikuttaa merkittävästi veden kiertoon, happi- ja ravinneturvallisuuteen sekä ekosysteemien rakenteeseen. Kesällä lämpötilaerojen vuoksi sekoittuminen on vähäistä, jolloin lämmin ja happea sisältävä vesikerros pysyy pinnalla ja syvemmissä kerroksissa voi esiintyä hapenpuutetta sekä ravinteiden kertymistä. Talvisin tilanne voi kääntyä toiseksi, ja joskus tapahtuu täyskäännöksiä turnoverin kautta, jolloin kerrokset sekoittuvat. Meri- ja elämyvyysalueilla tiheysgradientit voivat muodostaa useita kerroksia, mikä vaikuttaa esimerkiksi levien ja zooplanktonin jakautumiseen sekä kalastusbiologiaan.

Vesikerroksia tutkitaan mittaamalla veden lämpötilan, suolaisuutta, hapen, ravinteiden ja viskositeetin profiileja syvyydeltä toiselle. Tutkimuksessa käytetään muun muassa CTD-mittauksia sekä vesinäytteitä kerrosten läpi. Termiä käytetään yleisesti kuvaamaan kaikkia kerroksittain esiintyviä prosesseja, ja se korostaa kerrosten välistä rajoittunutta sekoittumista sekä kerrosten sisäisiä fysikaalisia ja biologisia mekanismeja.

Lisäksi vesikerroksilla on merkitystä ilmastonmuutoksen tutkimuksessa, koska lämpötilan ja sään muutokset voivat vaikuttaa kerrostuneisuuden pituuteen ja voimakkuuteen sekä sitä kautta koko vesistöekosysteemin toimintaan.