verkkoorkestroinnin

Verkkoorkestrointi on prosessi, jossa verkkoresurssit ja niihin kytkeytyvät palvelut suunnitellaan, provisioidaan, konfiguroidaan, julkaistaan sekä seurataan ja ylläpidetään automaattisesti koko niiden elinkaaren ajan. Sen tarkoituksena on vähentää manuaalista konfigurointia, nopeuttaa palvelun käyttöönottoa ja mahdollistaa dynaaminen skaalaus sekä koheesio eri verkko- ja pilviresurssien välillä. Verkkoympäristöt voivat sisältää sekä fyysisiä laitteita että virtuaalisia resursseja, kuten ohjelmistopohjaisia verkko- ja laskentaympäristöjä.

Orkestrointi erottaa provisioinnin ja hallinnan sekä itse suoritusprosessin. Käytännössä se tarkoittaa arkkitehtuuria, jossa hallintakerrokset ohjaavat infrastruktuurin tarjoamista, konfigurointia ja palveluketjuja. Määrittelyt voivat olla deklaratiivisia (intent- tai palvelukuvaukset) tai imperatiivisia, jolloin annetaan askeleet, jotka suoritetaan.

Keskeisiä standardeja ja teknologioita ovat ETSI NFV MANO -kehys, ONAP sekä palvelun kuvaamiseen käytetyt mallit kuten TOSCA. Verkkointegraatiossa käytetään YANG-datamalleja sekä NETCONF- tai RESTCONF-rajapintoja. Pilvi- ja konttipohjaisissa ympäristöissä orkestrointi on laajentunut OpenStackin ja Kubernetesin tasoille, ja teleoperaattoritoiminnoissa ONAP tarjoaa kattavan MANO-ympäristön.

Esimerkkejä verkkoorkestroinnista ovat dynaaminen verkkopalveluiden provisiointi 5G-verkkoihin, WAN- ja dataverkkojen automaatio sekä pilvipalveluiden ja reunalaskennan (edge) infrastruktuurin hallinta. Orkestrointi mahdollistaa palveluketjujen automaattisen konfiguroinnin, tilan monitoroinnin ja häiriöiden automaattisen käsittelyn.

Haasteita ovat monimuotoinen infrastruktuuri, standardoinnin ja turvallisuuden huomiointi sekä oikeuksien hallinta. Tulevaisuudessa painottuvat itsepalvelukäyttöliittymät, intent-pohjainen ohjelmointi ja politiikkaohjainen orkestrointi sekä monipilvi- ja reunaverkkojen (edge) ympäristöjen laajentuminen.