vedenpidon

Vedenpidon (vedenpito) käsite viittaa kykyyn sitoa, pidättää tai hallita vettä. Se esiintyy useilla aloilla, kuten maaperätieteissä, kasvualustoilla ja rakennusmateriaaleissa. Vedenpidon ominaisuudet vaikuttavat sekä veden kulkuun ympäristössä että vesivarastoon materiaalin sisällä, ja niillä on merkitystä veden saatavuuden, kuivuusjaksojen hallinnan sekä kosteudelta suojautumisen kannalta rakennuksissa ja infrastruktuurissa. Tutkimus vedenpidosta yhdistää hydrologian, geotekniikan ja materiaalitieteen näkökulmat.

Maaperän kontekstissa vedenpito kuvaa, kuinka paljon vettä maaperä voi pitää jälkiveden poistumisen jälkeen. Tavanomaisia mittayksiköitä ovat kenttäkapasiteetti sekä käytettävissä oleva vesivarasto (AWC), joka kuvaa kasveille saatavilla olevaa vettä kuivatuksen alussa. Saven sekä multamaiden vedenpito on yleisesti suurempi kuin hiekan, johtuen huokosrakenteesta ja kapillaaritoiminnasta.

Rakennus- ja rakennusmateriaalien kontekstissa vedenpidon käsite liittyy siihen, kuinka helposti materiaali imee kosteutta tai miten se pystyy säilyttämään kosteutta sekä vastustamaan kosteudelta aiheutuvia vaurioita. Vedenpidon piirteet vaikuttavat kosteustasapainoon, routavaurioihin sekä home- ja mikrobikasvuun sekä rakennuksissa että infrastruktuurissa.

Mittaukset tehdään sekä laboratoriossa että kentällä. Maaperässä vedenpidon arvoja arvioidaan esimerkiksi kapillaarisen imemisen testein sekä kosteusvasteiden ja tilavuusvaraston (AWC) mittauksin. Rakennusmateriaaleissa vedenpitoa tutkitaan kapillaarisen imeytymisen ja kosteuden siirtymän testein. Näitä arvoja käytetään vedenhallinnan suunnittelussa, kastelun ajoittamisessa sekä kosteudenhallinnassa rakennuksissa.