vedenpidätyskyky

vedenpidätyskyky kuvaa sitä, kuinka hyvin materiaali kykenee pitämään vettä. Maaperässä kyse on siitä, kuinka paljon vettä maaperä voi pitää valumisen jälkeen; osa tästä vedestä on kasveille käytettävissä olevaa vettä. Maaperän vedellä pidätyskyvyllä on yhteys kenttäkapasiteettiin sekä siihen, kuinka paljon vettä kasvit voivat käyttää ilman jatkuvaa kastelua.

Vedun pidätyskyky riippuu maaperän koostumuksesta ja rakenteesta. Savi- ja löyppäaineksissa veden sitomiskyky on suurempi kuin hiekalla, koska pienemmillä hiukkasilla on suurempi pinta-ala ja mikroporojen määrä. Myös hidas vedenpoisto ja orgaanisen aineksen määrä lisäävät veden pysyvyyttä maaperässä. Rakeisen rakenteen ja makro- sekä mikroporeilun vuorovaikutus määrittävät, kuinka pitkään ja kuinka suurella vesimäärällä maaperä voi tukea kasvien vettä.

Mittaaminen ja käyttö ovat keskeisiä. Maaperän vedonpidätyskykyä arvioidaan laboratorio- ja kenttätesteissä, kuten veden tihkumista ja paineasetelmia hyödyntävissä kokeissa sekä vedenkosteuden mittauksissa teoreettisten kosteuskäyrien avulla. Nykyisin käytössä on myös sähköisiä ja optisia mittausmenetelmiä, kuten tensiometrien, TDR- ja kapasitanssisensorien mittauksia.

Käytännössä vedenpidätyskyky on ratkaiseva tekijä maataloudessa, puutarhakasvihuoneissa ja viherrakenteissa: se vaikuttaa kastelutarpeeseen, kastelujen ajoitukseen sekä kasvien kuivuutta vastaan kestävään vedenjakautumaan. Se on myös tärkeä tekijä maaperän rakennetta, routaa ja vesieristystä tarkasteltaessa.