vastastikkuse

Vastastikkuse on käsite, jota käytetään kuvaamaan asennetta tai käytäntöä, jossa reagointi ja ymmärtäminen rakentuvat ensisijaisesti vastustamisen kautta. Se on neologismi, joka viittaa erityisesti taipumukseen nähdä haastavia ajatuksia tai ryhmien toimia yksiselitteisesti vastakkaisina ja torjuttavina. Merkitys voi vaihdella kontekstin mukaan, mutta yleisesti vastastikkus viittaa strategiaan, jossa rakentavaa vuoropuhelua tai kompromisseja painetaan taustalle ja huomio kiinnittyy vastapuolen kritisoimiseen.

Sidos kontekstien mukaan. Politiikassa, mediakulttuurissa ja organisaatioiden päätöksenteossa vastastikkus ilmenee keskustelun polarisoitumisena, periaatteellisen vastustamisen korostumisena sekä epäluulon lisäytymisenä koordinoivien, ratkaisukeskeisten keskustelujen kustannuksella. Se voi ilmetä sekä yksilötasolla että ryhmäilmiönä, esimerkiksi erilaisten näkemysten tukahduttamisena, narratiivien vahvistamisena tai keskustelun muovaantumisena torjumisen logiikan mukaan.

Mekanismit ja vaikutukset. Vastastikkus liittyy kognitiivisiin ja sosiaalisiin mekanismeihin, kuten ryhmäidentiteettiin, vahvistusharhaan sekä uhkakuvien liioitteluun. Sen katsotaan usein estävän uutta oppimista ja rakentavaa yhteistyötä, mutta sitä on tulkittu myös kriittisenä työkaluna epäoikeudenmukaisuuksiin puuttuvien toimintojen ilmaisemiseen.

Kritiikki ja keskustelu. Termiä arvostellaan siitä, että se voi peittää tarpeellisen kriittisen tarkastelun ja aliarvostaa monimutkaisia ilmiöitä. Vastustamisen motiivit voivat kuitenkin heijastaa puolustavaa jäykkyyttä tai eettisiä sekä poliittisia arvoja, joten kontekstin ymmärtäminen on olennaista.

Esimerkit. Kuvitteellisessa julkisessa keskustelussa vastastikkus ilmenee, kun keskustelu tyrehtyy toisten motiivien sabotoimiseen sen sijaan, että pyrittäisiin yhteisten ratkaisujen etsimiseen. Toisessa esimerkissä organisaatiossa päätöksentekoprosessi hidastuu, kun tiimit kilpailevat osoittamaan vastakkainasettelua sen sijaan, että keskityttäisiin projektin tavoitteisiin.