valonhavaitsemia

Valonhavaitsemia on termi, jota käytetään kuvaamaan silmän kykyä havaita valon esiintyminen. Se viittaa perusnäkötoiminnon alimpaan tasoon eli residuaalisen näön ilmentymään, ja sitä käytetään erityisesti tilanteissa, joissa näkö on erittäin heikko. Suomenkielisessä kliinisessä kirjallisuudessa termiä voidaan pitää synonyyminä ilmaisulle valon havaitseminen, ja valonhavaitsemian käsite viittaa näihin havaintoihin potilaan arvioinnissa.

Arviointi tapahtuu usein pimeässä huoneessa, kun potilas altistetaan heikosti valaisulle ja reaktiota valon esiintymiseen seurataan. Yleisimmät luokitukset ovat LP (valon havaitseminen), HM (käsien liikkeet), NLP (ei valon havaitsemista). Nämä tasot auttavat määrittämään, onko näköaistin perusfunktio säilynyt suhteessa täydelliseen sokeuteen. Valonhavaitsemia on keskeinen mittari akuuteissa silmävammoissa, verkkokalvon tai optisen radan sairauksissa sekä lapsipotilaiden näöntutkimuksissa, joissa ne kertovat residual visionista ja ohjaavat lisäarviointia sekä hoitoa.

Käytännön merkitys: tulkinta antaa viitteitä etenevästä tai säilyneestä näköyvyestä, vaikuttaa päätöksiin lisäselvitysten, kuvantamisen ja mahdollisten toimenpiteiden suhteen sekä näön kuntoutukseen. Rajoitukset ovat subjektiivisuus ja ympäristötekijät sekä arvioijan kokemus; valonhavaitsemia ei mittaa näön tarkkaa astetta tai kykyä tulkita muotoja.

Historia: käsite on ollut kliinisessä silmälääketieteessä pitkään, ja nykyisin se yhdistyy moderniin näkökyvyn arviointiin.