valitsemissüsteemid

Valitsemissysteemit kuvaavat, miten äänet muunnetaan paikoiksi eduskunnassa, parlamentissa tai muussa edustuksellisessa elimessä. Niiden tavoitteina ovat edustavuus, vakaus ja toimiva hallinto, mutta järjestelmät voivat painottaa eri arvoja kuten pienpuolueiden edustusta tai suurten puolueiden hallitusvalmiutta. Yleisesti puhutaan kolmesta pääkäsitteestä: suhteellisesta edustuksesta, enemmistövaalijärjestelmästä ja yhdistelmäsysteemeistä.

Suhteellinen edustus (PR) jakaa paikat äänimäärän mukaan suhteessa koko vaalipiiriin tai useisiin vaalipiireihin. Useita paikkoja jokaisessa vaalipiirissä mahdollistavat useamman puolueen edustamisen kohtuullisesti. Äänestäjät voivat usein valita puolueen listoista tai avoimilla listoilla, ja paikat jaetaan yleensä menetelmillä kuten D’Hondtin tai Sainte-Laguën mukaan. PR-järjestelmissä pienpuolueilla on usein paremmat mahdollisuudet tulla edustetuiksi, mutta hallituksen muodostaminen vaatii usein koalitioita.

Enemmistövaalit (majoritarian) suosivat suurta enemmistöä yhden paikan jakavassa järjestelmässä, usein yksikamarisissa vaalipiireissä. Tunnetuimpia muotoja ovat yksintäisiä yliäänestysmenetelmiä (FPTP) ja kaksikierroksiset järjestelmät, joissa toinen kierros toteutetaan usein paremman tuen varmistamiseksi. Tällaiset järjestelmät voivat johtaa selkeämpiin enemmistöhallituksiin, mutta pienpuolueiden vaikutus voi olla rajoitettu ja alueellinen edustus epätasaisempi.

Yhdistelmäsysteemit (mixed systems) yhdistävät PR:n ja enemmistövaalitapahtumat. Tunnettuja esimerkkejä ovat mixed-member proportional ja hybrid-järjestelmät, joissa osa paikoista jaetaan PR:n kautta ja osa perusteella yksiköittaisissa vaalipiireissä. Tällöin voi pyrkiä sekä edustavuuteen että vakaaseen hallintoon.

Käytännössä vaalijärjestelmä vaikuttaa koalitioihin, pienpuolueiden mahdollisuuksiin ja tapahtuviin politiikan konsensuksiin. Jokaisella järjestelmällä on ansioita ja rajoitteita, ja monet maat vaihtavat järjestelmänsä tavoitellessaan tiettyjä poliittisia tavoitteita.