vahingonkorvausvelvollisuuksiin

Vahingonkorvausvelvollisuuksiin viitataan, kun joku on aiheuttanut vahinkoa toiselle ja on velvollinen korvaamaan sen taloudellisesti tai muulla tavoin. Vahingonkorvausvelvollisuus kuuluu sekä sopimusoikeuden piirissä tapahtuviin vahinkoihin että siviilioikeudelliseen vahingonkorvausoikeuteen. Suomessa lainsäädäntö kattaa sekä yleiset periaatteet että erityisalojen säädökset.

Vahingonkorvausvelvollisuus edellyttää yleensä kolmea elementtiä: vahinko, virheellinen toiminta tai laiminlyönti sekä syy-yhteys toiminnan ja vahingon välillä. Pääsääntö on, että korvausvastuu syntyy, kun toiminnan aiheuttama vahinko seuraa virheestä tai laiminlyönnistä ja yhteys vahingon ja toiminnan välillä on todettavissa. Joissakin tilanteissa voidaan soveltaa erityisiä vastuujärjestelmiä, joissa vastuu on tiukempi tai poikkeuksellinen, riippuen lainsäädännön kohteesta.

Vahingonkorvaus voi kattaa sekä aineelliset menetykset (esim. kustannukset, tulonmenetys, omaisuusvahingot) että ei-aineelliset vahingot (kivun ja kärsimyksen korvaaminen) sekä mahdolliset oikeudenkäyntikustannukset. Korvauksen määrä määräytyy vahingon laajuuden, olosuhteiden ja sovellettavien lakien mukaan, ja joissain tapauksissa käytetään erityissääntöjä tai rajoituksia.

Käytännössä vahingonkorvausvaatimukset voivat tulla vireille siviilioikeudessa, neuvotteluissa tai viranomaisten kautta. Suomessa vahingonkorvausoikeutta säädetään pääosin yleisellä lainsäädännöllä sekä sopimusoikeuden periaatteilla, ja menettelyt sekä vanhentumisaika määräytyvät lain mukaan.