tulivuorenpurkauksissa

Tulivuorenpurkaukset ovat geologinen prosessi, jossa magma sekä ilmaa, tuhkaa ja kiven kappaleita purkautuu vulkaanisen aukon kautta. Ne voivat olla laavapurkauksia (effuusio) tai räjähdysmaisia purkauksia (eksploosio), ja usein niitä esiintyy sekä erikseen että yhdessä. Purkauksien voimakkuus riippuu magman viskositeetista, kaasujen määrästä, veden määrästä ja magma-alueen rakenteesta.

Purkaukset kehittyvät usein seuraavien ilmiöiden kautta: magma nousee maanalaisesti, aiheuttaen seismisiä värinöitä, maan kohoamista ja kaasujen purkautumista. Näitä havainnoidaan seismografien, tilt-mittauksen, kaasupitoisuuksien sekä lava- ja tuhkapilvien avulla, ja ne täydentävät sekä satelliittikuvaus- että kenttätyötä. Turvallisuusvaroitukset ja evakuointisuunnitelmat perustuvat riskinarviointiin, tulkintaan sekä viranomaisten ohjeisiin.

Hazardit voivat olla moninaisia. Tuhkat voivat peittää asutusta ja koneita, lentoliikennettä estäväksi pilveksi muodostuvaan, pyroklastiset vyöryt voivat tuhota rakennuksia ja maaperää, ja laharit voivat kuljettaa massiivisia määriä vettä ja sekoittuneita mineraaleja alaspäin joenlaaksoja pitkin. Purkaukset voivat vaikuttaa myös ilmastoon: sulfaatit ja muut kaasut voivat heijastaa auringonvaloa ja aiheuttaa tilapäistä ilmaston kylmenemistä.

Tulivuorenpurkaukset luokitellaan pääasiassa effusioon ja explosioon sekä näiden yhdistelmiin. Varautumisen keskeisiä osa-alueita ovat riskinarviointi, jatkuva seurantatyö sekä viranomaisten laatimat evakuointisuunnitelmat. Esimerkkejä suurista purkauksista: Krakatoa (1883), Pinatubo (1991) ja Eyjafjallajökull (2010).