kaasupitoisuuksien

Kaasupitoisuuksien käsite viittaa siihen, kuinka suurta jokin kaasu on tilassa tai mitataanko sen määrää tilavuuden, ainemäärän tai massan suhteen. Yleisimmät mittayksiköt ovat tilavuusprosentti (vol%), ppm ja ppb sekä massapitoisuudet mg/m3 tai g/m3. Tilavuusprosentti kuvaa, kuinka suuri osa tilavuudesta koostuu kyseisestä kaasusta; ppm ja ppb ilmaisevat pitoisuutta osana miljoonaa tai miljardista. Ainemääräpitoisuudet voidaan esittää mol/m3 tai molekyyliprosentteina. Pitoisuudet voivat myös ilmetä massamäärinä, jolloin kyse on mg/m3 tai g/m3.

Kaasupitoisuuksien mittaaminen ja analysointi riippuu sovelluksesta. Ympäristö- ja ilmanlaadun seurannassa käytetään sekä in situ -mittauksia että näytteiden laboratorioanalyysiä. Instrumentaatio kattaa muun muassa NDIR-sensorit (esim. CO2, CH4), elektrodi-pohjaiset sensorit (NO2, CO, O3, SO2), sekä VOC-pitoisuuksien arviointiin tarkoitetut PID-sensorit. Laboratoriossa käytetään kaasukromatografiaa (GC, GC-MS) ja FTIR-spektroskopiaa sekä muita spektroskooppisia tai mass-spektrometrisia menetelmiä.

Kaasupitoisuuksien tarkkuus ja vertailukelpoisuus edellyttävät kalibrointia standardeilla, jäljitettävyyttä ja oikeita korjauksia paineen sekä lämpötilan vaikutuksiin. Pitoisuudet ovat keskeisiä ympäristövalvonnassa, teollisuusprosessien hallinnassa sekä turvallisuusriskien arvioinnissa, sillä ne vaikuttavat reaktioihin, toksisuuteen ja tulen syttymiseen. Kaasupitoisuuksien monitorointi ja hallinta auttavat sekä ympäristön että ihmisten terveyden suojelussa.