toksikoituneisuuteen

Toksikoituneisuus on tila tai prosessi, jossa aine, ympäristötekijä tai organismi muuttuu myrkylliseksi tai sille kehittyy voimakkaita myrkyllisiä vaikutuksia. Käsite on yleisesti käytetty toksikologiassa kuvaamaan sekä yksittäisen aineen toksisuutta että ekologisten järjestelmien herkistymistä haitallisille pitoisuuksille. Etymologisesti sana muodostuu toksiko- (myrkky) ja -oituneisuus, joka ilmaisee tilan ominaisuutta.

Toksikoituminen syntyy altistuksesta kemiallisille, biologisille tai säteilyperäisille tekijöille. Prosessi etenee tavallisesti siten, että aine imeytyy elimistöön, jakautuu kudoksiin, muuttuu entsymaattisesti ja poistuu lopulta. Joillakin aineilla syntyy reaktiivisia metaboliitteja, jotka vahingoittavat soluja. Toksikoitumista arvioidaan annosvasteyhteyksillä; haittavaikutusten todennäköisyys ja vakavuus riippuvat pitoisuudesta, altistumisajasta sekä yksilöllisistä tekijöistä, kuten iästä tai geneettisistä eroista. Mitattavia mittareita ovat esimerkiksi LD50, NOAEL ja turvallisuusindikaattorit, joita käytetään riskinarvioinnissa.

Merkitys: lääketieteessä toksikoituneisuus kuvaa lääkkeen liikakulutusta tai väärinkäyttöä sekä haittavaikutusten riskiä. Ympäristötieteessä se viittaa aineiden aiheuttamaan haitalliseen vaikutukseen eliöissä ja ekosysteemeissä esimerkiksi bioakkumuloinnin ja biomagnifikaation kautta. Tietoa toksikoitumisesta käytetään riskinarviointeihin, säätelyyn ja aineiden turvallisuusarviointiin sekä lääkekehityksessä että ympäristönsuojelussa.

Esimerkkejä toksikoitumisen lähteistä ovat raskasmetallit, torjunta-aineet ja joitakin lääkeaineita. Toksikoituminen voi ilmetä akuutisti tai kroonisesti, ja se voi vaikuttaa eri elimistöihin, kuten maksaan, munuaisiin, hermostoon ja verenkiertoon.