toiminnanvammaisuuden

Toiminnanvammaisuus on suomalainen termi, joka viittaa yksilön suorittamien tehtävien ja osallistumisen rajoihin, jotka johtuvat terveysongelmista, sairauksista tai vammoista. Se ei itsessään ole diagnoosi, vaan toimintakyvyn tila, joka voi olla tilapäinen tai pysyvä. Toiminnanvammaisuus syntyy usein sekä fyysisistä, kognitiivisista että henkisistä tekijöistä ja siihen vaikuttavat ympäristötekijät sekä henkilökohtaiset ominaisuudet.

Maailman terveysjärjestön ICF-viitekehyksessä toiminta ja osallistuminen muodostavat toimintakyvyn keskeisen ulottuvuuden. Toiminnanvammaisuus ilmenee sekä toimintarajoitteina (esim. liikkumis- tai ruumiinvointivaikeudet, kommunikaation haasteet) että osallistumisen rajoituksina (esim. työssä, koulutuksessa tai sosiaalisessa elämässä kohtaamiset esteet). Vaikutuksen suuruus on yksilöllinen ja kontekstisidonnainen.

Taustatekijöinä voivat olla synnynnäisiä, krooniset sairaudet, tapaturmat tai ikääntymisen tuomat muutokset. Arviointi ja hoito kohdistuvat usein toimintakyvyn tukemiseen ja osallistumisen edistämiseen. Käytettyjä työkaluja voivat olla kliiniset arvioinnit sekä tutkimuksissa käytettävä WHODAS 2.0. Keskeisiä toimenpiteitä ovat kuntoutus, lääkitys sekä apuvälineet, esteettömyyden parantaminen ja mukautettu työ- tai kouluiluympäristö.

Suomessa toiminnanvammaisuutta lähestytään sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä vammais- ja tasa-arvopolitiikan kautta, korostaen osallistumista, yhdenvertaisuutta ja yksilöllisiin tarpeisiin räätälöityjä tukimuotoja.