tiedonsiirtokaapeleissa

Tiedonsiirtokaapeleissa viitataan yleisesti sellaisiin kaapeleihin, joita käytetään tiedon siirtämiseen sähköisesti tai optisesti erilaisten laitteiden välillä. Niillä voidaan toteuttaa sekä lähiverkkoja että laajempia tele- ja teollisuusjärjestelmiä. Kaapelit jakautuvat kuparisiin ja valokuitukaappeleihin.

Kuparikaapeleissa käytetään yleisesti kierrettyä paria (UTP/STP) sekä koaksiaalikaapelia. Ethernet-verkkoihin on vakiintuneet standardit Cat5e, Cat6 ja Cat6a (joissakin tapauksissa Cat7). Kuparikaapeleiden impedanssi on tyypillisesti noin 100 ohmia ja tiedonsiirto perustuu diffuaaliseen signaaliin. Kytkennät tapahtuvat yleensä RJ-45 -päätteillä; STP-kalusto vaatii asianmukaisen maadoituksen ja häiriönsuojan.

Valokuitukaapelit käyttävät valoa siirtävän kuidun kautta, ja niitä on yksimoodisia (single-mode) sekä monimoodisia (monimoodisia). Ne tarjoavat erittäin suuria kaistanleveyksiä, pitkiä kantomatkoja ja paremman sähkömagneettisen häiriön sietokyvyn kuin kuparikaapelit. Liitännät ovat tyypillisesti LC-, SC- tai FC-tyyppisiä ja niihin liitetään transceiverit tai moduulit, kuten SFP- tai QSFP-palikoita. Valokaapelit ovat yleisiä runkoverkoissa, datakeskuksissa ja pitkän matkan yhteyksissä.

Standardit ohjaavat sekä kuparikaapelien että valokuitukaapelien käyttöä. IEEE 802.3 määrittelee Ethernet-tekniikan ja kategoriasuositukset sekä liitännät; ISO/IEC 11801 antaa yleiset rakennusvaatimukset. Optisten kuitujen liitäntöjä ohjaavat ITU-T:n suositukset (esimerkiksi G.652). Asennuksissa huomioidaan taivutussäteet, maadoitus sekä ESD-suojaukset.

Yhteenveto: Tiedonsiirtokaapelit ovat keskeisiä digitaalisen tiedon siirtämisessä. Kuparikaapelit soveltuvat lyhyille matkoille ja kustannustehokkaille ratkaisuilla, kun taas valokuitukaapelit tarjoavat suuria nopeuksia ja pitkän kantaman sekä paremman häiriönsietokyvyn.