taittovoimasta

Taittovoimasta on termi, jota käytetään kuvaamaan voimia, jotka aiheuttavat taivutusta rakenteissa ja materiaaleissa. Käsite on keskeinen mekaniikassa ja rakennesuunnittelussa, sillä taivutuksessa syntyy taivutusmomentti, joka määrää, kuinka paljon kappale taipuu ja missä suurimmat jännitykset ilmenevät.

Taittovoima ei yleensä tarkoita yhtä yksittäistä voimaa, vaan ulkoisen kuormituksen muodostamaa momenttia. Kun kuorma jakautuu tai ei ole keskitetty, syntyy momentti M. Momentti määritellään usein M = F × d, missä F on kuorman suuruus ja d sen vaikutusetäisyys tukipisteestä. Taivutuksessa olennaisia suureita ovat taivutusmomentti M, jännitys jaetaan yleensä flexural- tai taivutusjännityksenä σ = M·c/I, missä c on etäisyys neutraaliasialta ja I on kappaleen toisen momentin alue.

Laskenta ja mallit perustuvat klassiseen palkkimekaniikkaan. Euler-Bernoulli-palkkiteoria kuvaa pienillä taivutuksilla tapahtuvaa käyttäytymistä, kun taas Timoshenko-malli huomioi myös rakenteen paksuuden ja aineen sisäisen suhtauksen. Käytännössä taittovoiman vaikutukset mitataan tai lasketaan deflectionin ja jännityksen avulla; näiden avulla voidaan varmistaa, että rakenne täyttää sekä kestävyyden että käyttövarmuuden vaatimukset.

Sovelluksissa taittovoima koskee esimerkiksi palkkeja, sillat, levyjä ja akselia sekä yhdessä muiden kuormien, kuten leikkaus- ja aksiaalivoimien kanssa, tapahtuvaa kuormitusta. Huomioitavaa on, että todellisissa materiaaleissa esiintyy epälineaarisuutta, parafkia ja mahdollisia murtumia, jolloin turvallisuusnäkökulmat ovat keskeisiä suunnittelussa.

Katso myös: taivutusmomentti, flexural stressi, palkin teoria.