taidehistoria

Taidehistoria on visuaalisen taiteen historian ja tutkimuksen ala, joka tutkii taiteen kehitystä ja merkityksiä sekä niiden kulttuurisista ja yhteiskunnallisista konteksteista. Se kattaa laajasti taidealoja kuten maalausta, veistosta, arkkitehtuuria, grafiikkaa, valokuvaa sekä nyky- ja mediataidetta.

Tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää teosten syntyprosesseja, tyylillisiä muutoksia, teknisiä ratkaisuja sekä teosten vastaanottoa ja tulkintaa eri aikakausina ja kulttuureissa. Taidehistoria tarkastelee sekä yksittäisten teosten että taidekokoelmien ja -kulttuurien kehitystä laajemmassa historiallisessa raamissa.

Tutkimuksessa syntyy erilaisia näkökulmia ja menetelmiä. Keskeisiä ovat formalistinen analyysi, ikonografia ja ikonologia sekä kontekstuaalinen analyysi, joka huomioi taloudelliset, sosiaaliset, uskonnolliset ja poliittiset vaikuttimet. Lähdeaineiston ja arkistotutkimuksen lisäksi käytetään museologisia ja kuraattoritoiminnan näkökulmia, konservointia ja kuuluttavaa näyttelytoimintaa koskevia periaatteita.

Aineisto ja aikajänne kattavat teoksia sekä niiden ympärillä vaikuttaneita tekijöitä – tila-, patronaatti- ja institutionaalisia rakenteita – ja tutkimus ulottuu muinaisista ajoista nykytaiteeseen. Aineiston hankinta ja tulkinta voivat nojautua sekä taiteen että laajemman historian lähteisiin.

Koulutus ja urat. Taidehistoria on yleisesti yliopistollinen tieteenala, jonka opiskelu tähtää tutkimukseen, museo- ja kulttuuriperintöjohtamiseen, näyttelytoimintaan, koulutukseen sekä konservointiin liittyviin tehtäviin. Se yhdistää perinteisen teorian ja käytännön museologian sekä kulttuuriperinnön hoidon.