säteilysuojauksen

Säteilysuojauksen on suunnitelmallinen toimenpiteiden kokonaisuus, jolla ionisoivalle säteilylle altistuminen rajoitetaan ihmisten ja ympäristön haittojen minimoimiseksi. Se kattaa lääketieteellisen, teollisen sekä ydinenergiaan liittyvän käytön sekä tutkimuslaitokset. Säteilysuojauksen tavoitteena on sekä suojella potilaita ja työntekijöitä että varmistaa, ettei ympäristöön kohdistu haitallista säteilyaltistusta.

Keskeinen periaate on ALARA, eli as low as reasonably achievable. Toimenpiteet jakautuvat teknisiin ratkaisuihin (suojaseinät, suojamateriaalit kuten lyijy tai betoni, tilojen suunnittelu ja etäisyyden hyödyntäminen, aikarajoitukset sekä säteilymittaukset), hallinnollisiin keinoihin (riskinarviointi, koulutus, työvuorojen sääntely) sekä henkilökohtaiseen suojautumiseen ja annosmittauksiin. Näin pyritään minimoimaan annokset käytännössä kaikissa vaiheissa.

Kansainvälisesti ICRP:n ja IAEA:n suositukset ohjaavat käytäntöjä, ja niiden pohjalta maat laativat omat säädöksensä. Suomessa säteilyturvallisuudesta vastaa STUK. Mittauksessa käytetään annos- ja ekvivalenttiannosyksiköitä, kuten Gy ja Sv. Occupational-altistus on asetettu yleisesti noin 20 mSv vuodessa keskimäärin viiden vuoden ajanjaksolla, enintään 50 mSv yhdessä vuodessa; julkinen altistus raja-arvo on noin 1 mSv vuodessa.

Säteilysuojauksen suunnittelussa huomioidaan riskinarviointi, laskennalliset suojaukset ja käytännön toteutus, kuten suojarakenteet, ilmanvaihto sekä toimintatavat. Dosimetrinen seuranta ja säännölliset tarkastukset varmistavat jatkuvan turvallisuuden sekä potilaille että henkilöstölle.