syväavaruuslennot

Syväavaruuslennot ovat avaruuslentoja, jotka ylittävät Maan gravitaation ja tutkivat aurinkokuntaa sekä sen ulkopuolista tilaa. Niihin sisältyvät robottiset sekä ihmisten mukana toteutetut lennot, kuten flyby-, kiertorado-, laskeutumis- ja näytteidenotto-tehtävät. Ne eroavat Maan kiertoradalla tai cis-lunaari-alueella tapahtuvasta toiminnasta, ja niihin liittyy pitkä viestintäaika sekä suuremmat säteilyriskit ja tarve kestäville elinolosuhteille sekä järjestelmien varmistuksille.

Historiallisesti syväavaruuslennot alkoivat Pioneer 10/11 ja Voyager 1/2 -tehtävillä, jotka kiertelivät suuria kohteita ja ohittivat planeettoja. Viking-ohjelman Mars-laskeutumat 1976 olivat ensimmäisiä pinnalle saapuneita tehtäviä. Galileo kierteli Jupiteria 1995–2003; Cassini–Huygens kierteli Saturnusta ja laskeutui Titanille 2005; Rosetta/Philae laskeutui komeetta 67P vuonna 2014; New Horizons teki Pluto-ohilennon vuonna 2015 ja on sen jälkeen jatkanut matkaa kohti muita kohteita.

Tieteen kannalta syväavaruuslennot ovat tarjonneet arvokasta tietoa planeettojen, kuiden ja komeettojen koostumuksesta sekä aurinkotuulen vaikutuksista. Tekniset haasteet ovat pitkäkestoinen energianlähde (RTG tai sähköinen propulsio), säteilyaltistus, viestinnän viiveet sekä elintoimintaa ylläpitävien sekä instrumenttien luotettavuus pidemmissä tehtävissä.

Tulevaisuudessa syväavaruuslennot voivat olla sekä robottien että ihmisten johtamia tehtäviä. Artemis-ohjelman myötä pyritään kehittämään kykyä palata kuuhun ja laajentaa syväavaruuden tutkimuspotentiaalia sekä valmistaa polkua pidemmille lentoille Marsiin. Suunnitteilla ovat muun muassa NASA:n Europa Clipper ja ESA:n JUICE sekä Mars Sample Return -ohjelma; näihin hankkeisiin liittyy kansainvälinen yhteistyö ja yksityisen sektorin rooli.