sytytystulppien

Sytytystulpat ovat sisäpolttoainekäyttöisten moottoreiden osia, joiden tehtävä on luoda kipinä sytyttämään polttoaine–ilmasekoituksen. Ne sijaitsevat sylintereiden yläosassa, ja kipinä syntyy, kun korkeajännite kulkee kahden elektrodiin välissä.

Rakenteeltaan tyypilliset tulpat koostuvat keskielektroodista, maadoitus- eli ulkoelektrodista sekä keraamisesta eristeestä, joka on puristettu metallikuoren sisälle. Sähkövirta virtaa keskielektrodin kautta ulkoelektrodiin, jolloin syntyy kipinä.

Materiaaleiltaan yleisimmät ovat kuparikärjiset keskielektrodit, platinapäällysteiset sekä iridiumpäällysteiset tulpat. Kuparitulpat ovat edullisempia ja johtavat hyvin lämpöä, mutta niiden käyttöikä on lyhyempi. Platinapäällysteiset ja erityisesti iridiumpäällysteiset tulpat kestävät pidempään ja muodostavat usein pienemmän kipinän, mikä parantaa sytytystä.

Tulppien lämpövaste ja eristemateriaali vaikuttavat niiden puhtauteen ja käyttöikään. Oikea lämpötila-alue sekä oikea väliväli (gap) ovat tärkeitä: liiallinen kylmyys tai ylikuumeneminen sekä väärä etäisyys voivat aiheuttaa menon epävarmuutta, tukkeutumista tai tulpan rikkoutumista. Väliä säädetään valmistajan suositusten mukaan.

Vaihdetaan tulpat yleensä, kun ne kuluvat epäluotettaviksi tai kun huomataan vaikkapa rytmihäiriöitä, epätasainen käynti tai polttoaineenkulutuksen nousu. Vaihtoetäisyys riippuu tulpan tyypistä ja moottorista; kuparitulpat yleensä 30 000–50 000 km, platinapäällysteiset 60 000–100 000 km ja iridium-tulpat jopa 100 000–150 000 km.

Asennuksessa tulee noudattaa oikeaa kierrekantaa ja momenttia sekä tarkistaa tiivisteet. Ennen asennusta on suositeltavaa puhdistaa kierteet ja varmistaa, että tulppa täyttää valmistajan käyttötarpeet.