suurjännitelinjoja

Suurjännitelinjat ovat sähköverkkojen osa, jotka siirtävät sähköenergiaa suurjännitteellä pitkiä matkoja voimalaitoksista kuluttajaverkkoihin. Niiden tehtävänä on välittää tehoa mahdollisimman pienillä siirtötappioilla sekä varmistaa verkon luotettava toiminta ja alueiden välinen yhteyksien säilyminen. Suurjännitelinjat muodostavat kantaverkon pään ja mahdollistavat energian siirtämisen sekä tuotantopaikkojen että alueiden välillä.

Rakenne ja tyypit: Yleensä suurjännitelinjat ovat ilmassa kulkevia johtimellisia järjestelmiä, joita kannattavat pylväät tai torneja. Johtimet voivat koostua useammasta langasta, ja eristeet pitävät ne turvallisesti erossa maasta sekä toisistaan. Linjat rakennetaan maastoon, vesistöihin sekä teiden ja rakennusten yli ottaen huomioon maaston, ympäristövaikutukset ja turvallisuus. AC-linjat ovat yleisimmät, mutta pitkien siirtojen sekä vedenalaisiin yhteyksiin käytetään myös HVDC-linkkejä, jotka siirtävät sähköä suoraan suurella teholla ja pienemmillä häviöillä.

Jännitteet ja tyyppi: Yleisimpiä AC-suurjännitelinjojen jännitteitä ovat 110 kV, 220 kV ja 400 kV; joillakin alueilla käytetään myös 500–800 kV tasoja. HVDC-linkit mahdollistavat suurtehoisen siirron erittäin pitkille etäisyyksille ja vedenalaisissa yhteyksissä.

Toiminta ja turvallisuus: Suurjännitelinjat muodostavat kantaverkon yhteyden voimalaitosten sekä paikallisten verkkojen välillä. Niillä on katkaisijoita, suojareleitä ja linjojen hallintalaitteita, jotka auttavat rajoittamaan vikoja ja ylläpitämään verkon vakautta. Vikatilanteiden ja sääolosuhteiden johdosta ylläpito sekä huoltotoimenpiteet ovat keskeisiä.

Ympäristö ja sääntely: Linjojen sijoitteluun vaikuttavat maanomistus, suojavyöhykkeet sekä ympäristö- ja lintudensiteetit. Suomen käyttö- ja suunnittelukäytännöt sekä Fingridin kaltaiset kantaverkon ylläpitäjät ohjaavat linjojen rakentamista ja ylläpitoa.