suurennusmenetelmät

Suurennusmenetelmät ovat tekniikoita, joilla kuvan tai esineen todellinen koko havaitaan suurempana näköetäisyydellä tai näytölle projisoituna. Ne kattaa sekä havainnollistamisen että tallentamisen sekä eri brigdeissä kuten tieteessä, valokuvauksessa, tulostuksessa ja esittämisessä. Tyypillisesti suurennusvalinnat riippuvat halutusta suurennuksesta, kohteen herkkyydestä sekä kuvanlaadun vaatimuksista.

Optinen suurennus perustuu linssien kollektiiviseen toimintaan. Tällöin kokonaismagnifikaatio ilmaistaan usein objektiivin suurennuksen ja okulaarin suurennuksen tulona. Optinen suurennus on yhteydessä kuvan resoluutioon ja vääristymiin; diffraktion raja, linssien alapää- ja avausominaisuudet sekä vääristymät rajoittavat terävyyttä ja kontrastia. Huomioon otetaan myös soveltuva käyttölämpötila, nesteet ja kalibrointi.

Digitaalinen suurennus toteutetaan kuvan mittasuhteiden muuttamisella digitaalisesti kuvaa resamplaten tai interpoloitujen algoritmien avulla. Yleisiä menetelmiä ovat nearest neighbor, bilinear, bicubic sekä lanczos. Modernit tekoälypohjaiset superresoluutiojärjestelmät voivat parantaa visuaalista terävyyttä, mutta ne eivät luo todellista uutta yksityiskohtaa ja voivat muuttaa kuvan luonnetta.

Projisointi- ja tulostussuuntautuneet suurennusmenetelmät sisältävät kuvan tai esineen projisoimisen suuremmalle pinnalle sekä suurennukset valokuvien negatiivisista tai positiivisista suurennuksista darkroomissa käyttämällä suurennuslaitteita. Yleiskäytössä tämä liittyy sekä opetukseen että esityksiin sekä valmistukseen, kuten painatukseen, jossa ennalta määritellyt suurennukset vaikuttavat tulostusvaiheisiin.

Suurennusmenetelmien valintaan vaikuttavat haluttu suurennus, kuvanlaatu, kohteen herkkyys sekä käytettävissä oleva laitteisto.