suolapitoisuuksiin

Suolapitoisuuksiin viittaa liuoksen suolojen määrää kuvaava tilavuuden tai massan suhde. Suolapitoisuus voidaan ilmaista useilla tavoilla, ja konteksti määrää käytetyn mittayksikön. Yleisimmät suu'osat ovat natrium-, kloridi- ja muita ioneja, joita liuos sisältää.

Käytetyt mittayksiköt ja termit vaihtelevat: molaarinen pitoisuus (M, mol/l), massapitoisuus (g/l tai mg/l) sekä massaprosentti w/v. Meri- ja vesiekosysteemeissä käytetään myös Practical Salinity Units (PSU), jotka kuvaavat liuoksen johtavuutta ja vastaavat käytännössä meriveden suolapitoisuutta. PSU-arvot ovat kirjoitetusti noin samaa luokkaa kuin meriveden suolapitoisuus, ja merivesi on tyypillisesti noin 35 PSU eli noin 3,5 prosenttia massasta.

Merkitys vaihtelee kontekstin mukaan. Suolapitoisuus vaikuttaa osmootisen paineen, ionien liikkuvuuden ja liuenneiden kaasujen, kuten hiilidioksidin, liukenemisen määrään. Elinympäristöissä pienet muutokset suolapitoisuudessa voivat vaikuttaa entsymaattiseen toimintaan, veden tasapainon ylläpitoon sekä kasvillisuuden ja eläinten sopeutumiskykyyn. Teollisuudessa sekä elintarvikkeissa suolapitoisuus määrittää tuotteen makua, säilyvyyttä ja fysikaalisia ominaisuuksia.

Typilliset arvot vaihtelevat: makea vesi sisältää vähän suolaa (usein alle noin 0,5 g/L TDS), brackish-vesistöt ovat välissä ja merivesi on noin 35 g/kg (noin 3,5 % massasta), vastaavat noin 35 PSU-arvoa. Mittaus ja laadunvalvonta perustuvat useisiin menetelmiin, kuten johtavuuden mittaukseen, refraktometriaan sekä ionikromatografialle.