subjektivisuus

Subjektivisuus viittaa siihen, miten yksilön kokemukset, arvot, tunteet ja taustatekijät muokkaavat havaintoja, tulkintoja ja päätöksiä. Se huomioi, että samaa ilmiötä voidaan nähdä eri tavoin riippuen siitä, kenestä on kyse. Subjektivisuus ei välttämättä tarkoita virheellisyyttä, vaan eri näkökulmat voivat olla yhtäanalysoitavissa, jos niitä tarkastellaan asianmukaisesti.

Objektiivisuus puolestaan kuvastaa pyrkimystä havaita ja jäsentää asioita riippumattomasti henkilökohtaisista mielipiteistä tai tunteista. Käytännössä täydellinen objektiivisuus on harvoin saavutettavissa, mutta tieteellinen ja inhimillinen tutkimus pyrkivät minimoimaan subjektiiviset vaikuttimet käyttämällä menetelmiä, vertailua ja avoimuutta oletuksille.

Filosofiassa subjektivisuus on keskeinen käsite epistemologiassa ja fenomenologiassa. Kantin mukaan havaintojemme pelkät ilmentymät ovat kokemuksemme rakenteiden tuotteita, kun taas fenomenologia tutkii tietoa kokemuksen sisäisestä näkökulmasta. Konstruktivistisissa lähestymistavoissa painotetaan sitä, miten tiedon ja todellisuuden rakenne syntyvät ihmisten vuorovaikutuksesta ja merkitysten rakentamisesta.

Tieteessä ja tutkimuksessa subjektiivisuus ilmenee tulkintojen valinnoissa, kielellisissä kehyksissä ja tutkimuskysymyksissä. Hyvä käytäntö edellyttää läpinäkyvyyttä, menetelmien tarkkaa määrittelyä sekä vaihtoehtoisten näkökulmien huomioimista; kvalitatiivisessa tutkimuksessa erityisesti intersubjektiivinen validiteetti on tärkeä.

Sosiaalisesti ja kulttuurisesti subjektivisuus vaikuttaa arvoihin, normeihin ja päätöksentekoon. Intersubjektiivisuus—yhteisesti jaetut merkitykset—auttaa ymmärtämään, miten ihmiset luovat yhteistä todellisuutta, vaikka yksilölliset näkemykset säilyvät.