sisääntuloimpedanssi

Sisääntuloimpedanssi, englanniksi input impedance, on elektroniikassa käytetty termi, joka kuvaa laitteen tai piirin kykyä vastaanottaa signaalia. Se määritellään suhteena laitteen sisääntuloon syötetyn jännitteen ja sen seurauksena kulkevan virran välillä. Yksinkertaisesti sanottuna se kertoo, kuinka paljon "vastusta" laite tarjoaa signaalille.

Korkea sisääntuloimpedanssi tarkoittaa, että laite vaatii hyvin pienen virran toimiakseen, mikä on usein toivottavaa, jotta signaalilähde ei kuormitu liikaa. Tämä on tärkeää esimerkiksi äänisignaalien käsittelyssä, jossa signaalilähde, kuten mikrofoni tai soitin, voi olla herkkä ja sen signaali heikko. Jos sisääntuloimpedanssi on liian matala, se voi "imeä" liikaa virtaa signaalilähteestä, mikä heikentää signaalin laatua tai jopa estää sen toiminnan.

Matala sisääntuloimpedanssi puolestaan tarkoittaa, että laite vaatii suuremman virran toimiakseen. Tämä voi olla hyödyllistä sovelluksissa, joissa halutaan varmistaa, että signaali tunkeutuu tehokkaasti piiriin. Esimerkiksi kaiutin vaatii matalan impedanssin, jotta se voi vetää riittävästi virtaa vahvistimelta toistaakseen ääntä.

Sisääntuloimpedanssia mitataan Ohmeina (Ω), samoin kuin vastusta. Se on kompleksinen suure, joka sisältää sekä resistiivisen että reaktiivisen osan (kapasitiivinen ja induktiivinen). Elektroniikkasuunnittelussa sisääntuloimpedanssin valinta on kriittinen tekijä laitteiden yhteensopivuuden ja suorituskyvyn varmistamiseksi.