silkkipainatusta

Silkkipainatus on painotekniikka, jossa väri siirretään alustan päälle tiheän verkon (screen) läpi stensiilin avulla. Verkko on kiinnitetty kehykseen, ja stensiili määrittää, minne muste pääsee. Alustan materiaali voi olla paperi, kangas, lasi tai metalli. Perinteisesti käytetty verkko oli silkkiä, mistä nimi juontaa, mutta nykyään käytetään yleisesti polyesteri-verkkoja ja muita synteettisiä kuituja.

Tekniikalla on juuret Kiinassa ja se levisi myöhemmin länsimaihin. 1900-luvulla silkkipainatus kehittyi kaupalliseen käyttöön ja taidepiireissä termi serigrafia viittaa erityisesti kuva- ja julistemaihin. 1950–1960-luvuilla tekniikka yleistyi sekä teollisessa että taiteellisessa kontekstissa, ja sen suosio kasvoi merkittävästi moniväripainatuksissa.

Prosessi koostuu useista vaiheista. Ensin luodaan stensiili ja valmistellaan verkko sekä emulsio tai muu kuvaa suojaava kerros. Sen jälkeen järjestetään rekisteröinti kehysten avulla, ja kullekin värille asetetaan oma kehys. Muste työnnetään squeegeella verkon läpi, jolloin väri siirtyy kuvion kohdalle. Moniväripainatuksessa kummallekin värille on oma kerroksensa ja kehys, mikä vaatii tarkkaa kohdistusta. Kuivaus- tai harsintavaiheet seuraavat.

Silkkipainatusta käytetään laajasti tekstiilien painatuksessa (kuten t-paitojen ja kankaan koristelussa), julisteissa, etiketeissä sekä taidepainatuksissa. Sen etuja ovat hyvän peittävyyden ja kirkkaiden värien mahdollisuus sekä kustannustehokkuus pienissä ja keskisuurissa erissä. Rajoituksia ovat muun muassa väreissä vaadittava tarkka rekisteröinti, kuvan tarkkuus ja useamman värin painatuksessa työvaiheiden monimutkaisuus sekä ympäristö- ja turvallisuusnäkökohdat käytettyjen värien ja liuottimien vuoksi. Modernit digitalisoinnit ja automaattiset näytöt ovat kehittäneet tekniikkaa entisestään.