silikaanipolymerejä

Silikaanipolymeerit, tunnetaan myös silikoneina, ovat epäorgaanisia-orgaanisia polymeerejä, joiden pääketju koostuu pii-happi-sidoksista (Si-O-Si). Nämä polymeerit ovat monipuolisia ja niillä on laaja valikoima sovelluksia. Niiden ominaisuudet, kuten joustavuus, lämmönkestävyys, kemiallinen inerttiys ja vedenhylkivyys, tekevät niistä arvokkaita monilla teollisuudenaloilla.

Silikaanipolymeerien rakenne on tyypillisesti siloksaani-perusketju, johon on liittynyt orgaanisia ryhmiä piiatomeihin. Orgaaniset ryhmät voivat vaihdella, ja niiden tyyppi ja määrä vaikuttavat merkittävästi polymeerin loppuominaisuuksiin. Yleisimpiä orgaanisia ryhmiä ovat metyyli-, fenyyli- ja vinyyliryhmät.

Silikoneja valmistetaan hydrolyysillä ja kondensaatiolla, alkaen yleensä siloksaani-monomeereista. Prosessin aikana muodostuu pitkiä polymeeriketjuja, joiden pituutta ja ristisilloittumista voidaan kontrolloida. Ristisilloittuminen, eli erillisten polymeeriketjujen yhdistäminen, on keskeinen prosessi, joka määrittää silikonin lopullisen rakenteen ja ominaisuudet, muuttaen sen nestemäisestä kiinteäksi tai elastomeeriksi.

Silikoneja käytetään laajasti esimerkiksi rakentamisessa tiivisteinä ja liimoina, lääketieteessä implanteissa ja katetreissa, kosmetiikassa hiustenhoitotuotteissa ja ihovoiteissa sekä elektroniikassa eristeinä ja suojapinnoitteina. Niitä löytyy myös keittiövälineistä ja tekstiileistä.