selviytymiskyvyn

Selviytymiskyvyn käsite viittaa yksilön tai yhteisön kykyyn selviytyä, toipua ja sopeutua vaikeissa elämäntilanteissa sekä ylläpitää toimintakykyään ja hyvinvointiaan. Se kattaa sekä välitöntä selviytymistä että pitkäjänteistä sopeutumista muuttuviin olosuhteisiin. Suomessa käytetään usein termejä selviytymiskyky, resilienssi ja selviytymiskyvyn vahvistaminen kuvaamaan samankaltaisia ilmiöitä.

Selviytymiskyvyn taustatekijöitä ovat sekä yksilölliset ominaisuudet että ympäristötekijät. Yksilölliset resurssit kuten tunteiden säätely, ongelmanratkaisukyky, kognitiivinen joustavuus ja myönteinen toimintamalli sekä sosiaalinen tuki ja motivaatio edistävät selviytymistä. Ympäristötekijöihin kuuluvat turvalliset ihmissuhteet, pääsy resursseihin, kulttuuriset normit ja rakenteellinen tuki. Näiden vuorovaikutus määrittää, miten yksilö reagoi stressiin ja miten nopeasti hän palautuu.

Mittaaminen ja tutkimus: Selviytymiskykyä arvioidaan eri mittarein kuten CD-RISC-25 (Connor-Davidson Resilience Scale) sekä kulttuuri- ja kontekstispesifisillä välineillä. Tutkimus painottaa usein sekä yksilön sisäisiä resursseja että ulkoisia tukijärjestelmiä ja paljastaa, että resiliensi kehittyy kokemuksen kautta ja oppimisella.

Sovellukset ja kritiikki: Selviytymiskyvyn kehittämistä painotetaan koulutuksessa, työpaikoilla, kriisityössä ja terveydenhuollossa. Haasteena on määritelmän moninaisuus sekä kulttuuri- ja tilannesidonnaisuus; pelkkä yksilön voimistaminen voi ohittaa rakenteelliset esteet. Tarkat mittarit auttavat kuitenkin suunnittelemaan tukea, joka vahvistaa sekä yksilön että yhteisön selviytymiskykyä.