sanakirjoituksesta

Sanakirjoitus on kielitieteen ala ja käytäntö, jonka tavoitteena on sanojen hallinnan tukeminen sekä sanaston kerääminen, jäsentäminen ja esittäminen sanakirjojen muodossa. Se kattaa sekä teoreettiset periaatteet että käytännön tekniikat, joita tarvitaan erilaisten sanakirjojen laatimisessa ja päivittämisessä. Keskeiset kysymykset ovat, miten lemmas valitaan, miten sanojen merkitykset jaotellaan eri vivahteisiin, millaisia esimerkkilauseita käytetään ja miten sanataarinen tieto esitetään selkeästi.

Sanakirjoituksen työnkulku sisältää usein keräämisen ja valinnat: suurimman sanaston kuvaamiseen tarvitaan laajoja tekstikokoelmia (korpuksia), frekvenssianalyysiä ja kollokaatioiden tarkastelua. Tämän pohjalta päätetään, mitkä lemmas ovat mukana sekä miten jokaisesta lemmasesta esitellään erilliset merkitykset tai sanatyyppien erottelut. Tyypillisiin sanakirja-asioihin kuuluvat määritelmät, syntaktiset ohjeet, ääntäminen (ersionaalit, IPA), etymologia, sanan taivutus- ja sanaluokkatiedot sekä esimerkkilauseet.

Sanakirjoitus jaetaan tyypillisesti yksikielisiin sanakirjoihin, kaksikielisiin sanakirjoihin sekä erikoissanakirjoihin, kuten teknisiin tai oppikirjasanakirjoihin. Kehitys on ollut voimakkaasti koepohjaista ja digitaalista: nykyaikaiset sanakirjat hyödyntävät suuria tekstikokoelmia, automatisoitua data-analyysiä ja verkko- sekä sovellusrajapintoja, mikä mahdollistaa päivittäisen päivittämisen ja käyttäjälähtöisen muokkauksen.

Käyttötarkoitukset vaihtelevat yleisestä sanaston kuvauksesta oppimis- ja työnkäsittelytukeen sekä kielenhuoltoon. Sanakirjoituksen avulla dokumentoidaan kieltä, edistetään oppimista ja tukevat kielellistä kulttuuriperintöä.